Notting Hill tulee aina elämään minussa ainakin muistoina. Ehkä jonain päivänä vierailen varttuneiden lasteni kanssa vanhoilla kotikulmilla.
Koska Suomessa meillä on iso rakennusprojekti kaikkine sävyineen edessä ja menossa, olen ryhtynyt kirjoittamaan uutta blogia, joka on sisällölttään keskittynyt sisustamiseen ja DIY-puuhasteluihin. Uuden blogini löydät täältä: Villa Brun- tervetuloa mukaan.
tiistai 24. maaliskuuta 2015
lauantai 31. tammikuuta 2015
Kurissa oleva lattemamma
Kun perheen nuorimmainen sai eilen uuden ja lopullisen "henkilötunnuksen" on konkreettinen hetki tajuta, että olemme nyt Suomessa ja tänne Lontoosta palanneet. Kyse on siis viime heinäkuussa syntyneestä autostamme, jolle annettiin ensin vientikilvet.
Vanhempainvapaani on loppunut ja antoisa hoitovapaa on juuri alkanut. Esikoinen on päässyt yksityiseen puolipäivähoitoon ja minä vaan päivästä pitkään vetelen lattea perheen kuopuksen kanssa ihanissa kahviloissa ja tapaan ystäviäni. Kuin Lontoossa konsanaan.
En. Mutta totta toinen puoli. Esikoinen on päässyt puolipäivähoitoon, mutta sillä aikaa hoitelen kauppareissuja, järjestelen edelleen tavaroita paikasta A paikkaan B ja vierailen kotimme alakerran rakennustyömaalla tiedustelemassa päivän rakennusvaiheuutiset. Päiväkahvittelu jää kyllä haaveeksi ajankäytölliseksi, ja myös osaksi siitä syystä, että lähiostarin picnic ei siihen juuri houkuttele.
Vaikka yhteiskunnallisesta näkökulmasta olenkin nyt tuomittu lattemammaksi, kun kehtaan viedä toisen lapsen hoitoon niin saatan myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta saada edes säälipisteitä siitä, että en kuitenkaan pidä lastani kokopäivää hoidossa vaan vain sen viisi tuntia. Mutta miinuspisteitä tulee ehkä siitä, että kyse on yksityisestä hoidosta ja subventiosta huolimatta tulee kuitenkin kunnan kannalta yhtä "kalliiksi" kuin kunnan tarjoama kokopäivähoito.
Hain esikoiselleni tätä vuoden alusta alkavaa hoitomahdollisuutta jo hyvissä ajoin viime vuonna. Koska meillä on olemassa vielä tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus ja vielä kuntamme lupaama hoitotakuu. Mitä vielä! Vahva uskomukseni on, että hoito-oikeutta ei haluta rajata siksi, että lattemammat saataisiin kuriin vaan se, että kunnan resurssit eivät riitä takaamaan kaikille hoitopaikkaa, jotta nämä lattemammat, minä mukaanlukien, emme voisi käyttää tätä mahdollisuutta. Emme siis saaneet kunnallista hoitopaikkaa, takuusta huolimatta, vaikka kyse on kuitenkin Suomen suurimmasta kaupungista ja siten varmaan eniten lattepaikkoja tarjoavasta kunnasta.
Lontoosta palannut lattemamma on täällä taas, ja siemaisee viimeisen jäähtyneen kulauksen puolisonsa keittämästä pannullisesta.
Vanhempainvapaani on loppunut ja antoisa hoitovapaa on juuri alkanut. Esikoinen on päässyt yksityiseen puolipäivähoitoon ja minä vaan päivästä pitkään vetelen lattea perheen kuopuksen kanssa ihanissa kahviloissa ja tapaan ystäviäni. Kuin Lontoossa konsanaan.
En. Mutta totta toinen puoli. Esikoinen on päässyt puolipäivähoitoon, mutta sillä aikaa hoitelen kauppareissuja, järjestelen edelleen tavaroita paikasta A paikkaan B ja vierailen kotimme alakerran rakennustyömaalla tiedustelemassa päivän rakennusvaiheuutiset. Päiväkahvittelu jää kyllä haaveeksi ajankäytölliseksi, ja myös osaksi siitä syystä, että lähiostarin picnic ei siihen juuri houkuttele.
Vaikka yhteiskunnallisesta näkökulmasta olenkin nyt tuomittu lattemammaksi, kun kehtaan viedä toisen lapsen hoitoon niin saatan myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta saada edes säälipisteitä siitä, että en kuitenkaan pidä lastani kokopäivää hoidossa vaan vain sen viisi tuntia. Mutta miinuspisteitä tulee ehkä siitä, että kyse on yksityisestä hoidosta ja subventiosta huolimatta tulee kuitenkin kunnan kannalta yhtä "kalliiksi" kuin kunnan tarjoama kokopäivähoito.
Hain esikoiselleni tätä vuoden alusta alkavaa hoitomahdollisuutta jo hyvissä ajoin viime vuonna. Koska meillä on olemassa vielä tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus ja vielä kuntamme lupaama hoitotakuu. Mitä vielä! Vahva uskomukseni on, että hoito-oikeutta ei haluta rajata siksi, että lattemammat saataisiin kuriin vaan se, että kunnan resurssit eivät riitä takaamaan kaikille hoitopaikkaa, jotta nämä lattemammat, minä mukaanlukien, emme voisi käyttää tätä mahdollisuutta. Emme siis saaneet kunnallista hoitopaikkaa, takuusta huolimatta, vaikka kyse on kuitenkin Suomen suurimmasta kaupungista ja siten varmaan eniten lattepaikkoja tarjoavasta kunnasta.
Lontoosta palannut lattemamma on täällä taas, ja siemaisee viimeisen jäähtyneen kulauksen puolisonsa keittämästä pannullisesta.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Ruuhkavuodet
Minulle oli pitkään mysteeri mitä ruuhkavuosilla oikein tarkoitetaan. Koska asia ei ollut itselle ajankohtainen en juuri sille antanut mitään ajatuspainoa. Luin siitä vain sattumalta, enkä ajatellut sen enempää, jos esimerkiski eksyin talouspainotteisilta keskustelupalstoilta perhekeskusteluihin.
Aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten jäin kuukauden lomalle ja siitä sitten viralliselle äityislomalleni. Loman aikana tein Yliopistolla taidehistorian opintoja ja siinä sivussa luin vastapainoksi vauvasivuja ja appiukolta saamia Jari Sinkkosen kasvatusraamattuja. Toisen "raamatun" lukeminen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - vahemmuus Pariisin malliin" oli bricken på I ja kerma Sinkkosen leipoman kasvatuskakun päälle.
Tulin uudelleen raskaaksi kun tyttäremme oli kuusi kuukautta. Ei siis vielä hetkeen takaisin tältä äityislomalta työelämään maistelemaan miltä se niin sanotut ruuhkavuodet maistuvat. Tehokasta, tyypillistä sinulle. Liukuhihna hommaa, sanoi pomoni humoristisesti kun ilmoitin olevani uudelleen raskaana. (huom. minulla on oikeasti aivan mahtava pomo!)
Jos ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä että seilataan uran, perheen ja ylipäänsä arjen tarjoamassa ristiaallokossa, niin ilman sitä omaa uraa äitiyslomista johtuen, olemme kehitelleet meille ihan omalaiset ruuhkavuodet: puolisoni työ Lontoossa tarjoaa meille paljon matkustelua Suomen ja Englannin välillä. Koti Lontoossa ja majapaikka Helsingissä. Tavaroita siellä sun täällä. Ja yksin matkustaminen lentäen kahden alle kaksivuotiaan kanssa vaatii aina kaksi aikuisen syliä.
Pitkään on ollut ajatuksissa että palaamme Lontoosta Suomeen joko vuoden tai kahden kuluttua, mutta yhtäkkiä se hetki onkin täällä. Todella pian. Ja jotta elämä ei olisi pelkkää sitä normaalia arjen pyörittämistä kotiäitinä niin kaiken kukkuraksi olemme ostamassa taloa johon tehdään täyssaneeraus ja vähän rakentamista. Meidän ruhkavuodet.
Aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten jäin kuukauden lomalle ja siitä sitten viralliselle äityislomalleni. Loman aikana tein Yliopistolla taidehistorian opintoja ja siinä sivussa luin vastapainoksi vauvasivuja ja appiukolta saamia Jari Sinkkosen kasvatusraamattuja. Toisen "raamatun" lukeminen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - vahemmuus Pariisin malliin" oli bricken på I ja kerma Sinkkosen leipoman kasvatuskakun päälle.
Tulin uudelleen raskaaksi kun tyttäremme oli kuusi kuukautta. Ei siis vielä hetkeen takaisin tältä äityislomalta työelämään maistelemaan miltä se niin sanotut ruuhkavuodet maistuvat. Tehokasta, tyypillistä sinulle. Liukuhihna hommaa, sanoi pomoni humoristisesti kun ilmoitin olevani uudelleen raskaana. (huom. minulla on oikeasti aivan mahtava pomo!)
Jos ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä että seilataan uran, perheen ja ylipäänsä arjen tarjoamassa ristiaallokossa, niin ilman sitä omaa uraa äitiyslomista johtuen, olemme kehitelleet meille ihan omalaiset ruuhkavuodet: puolisoni työ Lontoossa tarjoaa meille paljon matkustelua Suomen ja Englannin välillä. Koti Lontoossa ja majapaikka Helsingissä. Tavaroita siellä sun täällä. Ja yksin matkustaminen lentäen kahden alle kaksivuotiaan kanssa vaatii aina kaksi aikuisen syliä.
Pitkään on ollut ajatuksissa että palaamme Lontoosta Suomeen joko vuoden tai kahden kuluttua, mutta yhtäkkiä se hetki onkin täällä. Todella pian. Ja jotta elämä ei olisi pelkkää sitä normaalia arjen pyörittämistä kotiäitinä niin kaiken kukkuraksi olemme ostamassa taloa johon tehdään täyssaneeraus ja vähän rakentamista. Meidän ruhkavuodet.
 |
| Äiti ja sen bébé |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
