Ruuhkavuodet

Minulle oli pitkään mysteeri mitä ruuhkavuosilla oikein tarkoitetaan. Koska asia ei ollut itselle ajankohtainen en juuri sille antanut mitään ajatuspainoa. Luin siitä vain sattumalta, enkä ajatellut sen enempää, jos esimerkiski eksyin talouspainotteisilta keskustelupalstoilta perhekeskusteluihin.

Aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten jäin kuukauden lomalle ja siitä sitten viralliselle äityislomalleni. Loman aikana tein Yliopistolla taidehistorian opintoja ja siinä sivussa luin vastapainoksi vauvasivuja ja appiukolta saamia Jari Sinkkosen kasvatusraamattuja. Toisen "raamatun" lukeminen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - vahemmuus Pariisin malliin" oli bricken på I ja kerma Sinkkosen leipoman kasvatuskakun päälle.

Tulin uudelleen raskaaksi kun tyttäremme oli kuusi kuukautta. Ei siis vielä hetkeen takaisin tältä äityislomalta työelämään maistelemaan miltä se niin sanotut ruuhkavuodet maistuvat. Tehokasta, tyypillistä sinulle. Liukuhihna hommaa, sanoi pomoni humoristisesti kun ilmoitin olevani uudelleen raskaana. (huom. minulla on oikeasti aivan mahtava pomo!)

Jos ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä että seilataan uran, perheen ja ylipäänsä arjen tarjoamassa ristiaallokossa, niin ilman sitä omaa uraa äitiyslomista johtuen, olemme kehitelleet meille ihan omalaiset ruuhkavuodet: puolisoni työ Lontoossa tarjoaa meille paljon matkustelua Suomen ja Englannin välillä. Koti Lontoossa ja majapaikka Helsingissä. Tavaroita siellä sun täällä. Ja yksin matkustaminen lentäen kahden alle kaksivuotiaan kanssa vaatii aina kaksi aikuisen syliä.

Pitkään on ollut ajatuksissa että palaamme Lontoosta Suomeen joko vuoden tai kahden kuluttua, mutta yhtäkkiä se hetki onkin täällä. Todella pian. Ja jotta elämä ei olisi pelkkää sitä normaalia arjen pyörittämistä kotiäitinä niin kaiken kukkuraksi olemme ostamassa taloa johon tehdään täyssaneeraus ja vähän rakentamista. Meidän ruhkavuodet.

Äiti ja sen bébé

Turhautunut Mini-M

Perheen kuopus on osoittautunut temperamentiltaan suhteellisen leppoisaksi. Nukkuu hyvin pitkät päiväunet ja läpi yönkin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Maito maistuu ja isosisko jopa saa puheenpaltatuksella hymyn huulille.

Leppoisaan temperamenttiin on kuitenkin ilmestynyt särö ja turhautuneisuuden merkki. Säännöllinen kääntyminen selältä vatsalle on ollut taitona jo viikkojen päivät, mutta viime viikkoja sitä on tahdittanut nurina, koska mieli tahtoisi eteenpäin mutta motoriikka ei anna periksi; "ottaa päähän tällainen, mutta kohta mä ryömin!". Ja ikäähän minulla oli huikeat 3,5 kuukautta. 

Missä olette olleet?

Takaisin Notting Hillissä. Aiemmin kuukaudeksi suunniteltu lomailu Suomessa venähti lähes kahdeksi kuukaudeksi. Ei mitään draamaattisempaa: helteinen Suomi helli niin, että päätimme jäädä syystä ja toisesta pidemmäksi aikaa. Elo oli helppoa, pari vaatekertaa itselle, lapsille ja ulos omalle pihalle. Parin aloitetun projektin työstöä sekä ystävien seurassa nautiskelua.

Palasimme eilen, ja juuri kuin tilauksesta alkoi Suomen helteinen sää palautua normaaliin tilaan.

Vaikka Suomessa oli mukavaa, oli kotoisaa tulla takaisin Lontooseen. Sateen jälkeinen kolea kosteus ja asunnon viileys miellyttivät jopa ensi kertaa.

Aamulla tutut kuviot: perustohinaa, kahville, puistoon. Paikallinen kantapaikkamme iloinen nainen kyseli että missä olemme olleet? Hauskaa.

Puistossa saimme myös uusia ystäviä: tyttö S ja veljensä C:n. Ja puistosta lähtiessämme tyttäreni sanoi heille byebye vilkutusten kera. Ensimmäiset kunnolliset englanninkieliset sanat. Ei tainnut häntä haitata useiden viikkojen mittainen poissaolo.

Kohti syksyä

Tänään on tukistanut

Perusarkiaamumme sujuvat yleensä leppoisasti totutun kaavan mukaan: esikoinen herää ja herättää minut. Isosiskon hali (rusentaminen) pikkuveljelle, mitä tahdittaa hentoinen hellittely uiii, dakaa-lause. Nyt on sitten hänkin hereillä. Tomera osoittaminen jääkappia kohti (=ruokaa). Sitten ollaan vaativia ja puistetaan päätä lähes jokaiselle vaihtoehdolle.

Vaikka helteiset säät helpottavat pukeutumista, on ulos lähteminen monen askeleen summa. Etsin siirrettyjä tavaroita, pakkaan mukaan perustarvikkeita, vaipat, vedet, maidot, rätit. Etsin erillään makaavia parittomia kenkiä, taaperon ja omiani. Kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että kaikki olisi valmista, on yhdellä jo nälkä ja omaa kahvihammasta kolottaa liian paljon. Tauon paikka, jota taapero ei tule kestämään koska osoittaa jo ovelle ja retuuttaa kenkiään eteeni.

Tyhjä varjoinen puisto. Ehdotan, että menisin istumaan auringossa sijaitsevalle penkille, siksi aikaa kun taapero haluaa laittaa kaikki puiston keinut vauhtiin istumatta niihin itse. Ei kuulemma käy. Hän tahtookin keinuun. Laahustan keinulle ja nostan hänet siihen. Yleensä hän jaksaa keinua usean minuutin, mutta tänään on erilainen päivä koska tahtoo heti pois. Toiseen keinuun, ei sittenkään vaan liukumäkeen. Eikun pois puistosta. Ehdotan että lähdemme uimaan. Vakava nyökkäys ja mars matkaan.

Kuopus tuhisee vatsa täynnä vaunuissa ja saavumme heikkarannalle. Evästauon paikka ja suojakertoimien lisäys. Esikoinen ihmettelee rannalla telmiviä lapsia ja tahtoo mukaan kahlaamaan. Kuopus herää vaikka normaalisti aamupäivän unet saattavat kestää neljäkin tuntia. Saan maaniteltua tilanteen ja jatkamme kahlaamista ja leppoisaa rantaistuskelua.

Kuopus herää uudelleen ja ehdotan toiselle kotiinlähtemistä. Esikoinen kiipeää auliisti vaunuun ja nukahtaa samantien mutta pikkuinen jatkaa ulinaa. Kotipihalle päästyämme kaikki nukkuvat, paitsi minä jonka huoletonta kesänutturaa kiristää.

Päätän käyttää oman aikani (lapset nukkuvat) nutturan avaamiseen, hiusten selvittämiseen ja pesuun. Myöhemmin tuttuni kysyy olenko käynyt kampaajalla ja kenties ottanut laineita ja raitoja. Huvittuneena vastaan, että se on pesty ja on auki. Niin ja ne kiharat ovat näiden syytä (osoitan lapsiani). Raskaudet muutti ne kirarimmiksi. Molemmat hymyilevät takaisin ja iltaa kohden aamuinen kireyteni on vain laimea muisto vain.

 

Arjen rutiiniketju katkeaa

Mutteripannulla keittäminen on sangen yksinkertaista: lisää vesi pannun alaosan säiliöön venttiiliin asti. Lisää kahville tarkoitettu siivilämäinen säiliö täyteen kahvia. Kierrä yläosa alaosaan kiinni ja liedelle. Pannu myös ilmoittaa syöksyvän porinaäänen ja pienoisen pihinän avulla koska keitos valmis.

Kun tuota tuttua äänimerkkiä ei kuulu, tarkistat onko liesi päällä ja toteat tehneesi virheen kun huomaat piskuisen Bialettisi ottimen sulaneen osin, tippuessaan ylikuumentumisen rasitteesta levylle ja muistat samalla unohtaneesi tästä yksinkertaisesta ketjusta sen veden; palanut kahvi leijailee tujuna ilmassa. 

Ja kun alat tekemään toimenpiteitä estääksesi alkavan tulipalon on tilanne kärjistynyt kaikkien kolmen asunnossa olevan verensokerin laskuun, omaan immateriaaliseen hätään ja lasten konkreettiseen hätään housuissa. 

Plan B: vaatteet päälle, kaupungille ja kahvilaan ja uuden keittimen ostoon. Tehdään niitä kotitöitä, sängyn petaus, lelujen ja tavaroiden paikalleenlaitto sitten myöhemmin. Ilmakin suosii ulkoilua, vaikka taivas ennustaa - kuinkas muuten kuin sitä vettä!

Vintage in Notting Hill

Aurinkoisina lauantaina Portobello Road on täynnä turisteja. Aurinkoisina arkiaamuina Portobello on lähiasukkaiden suoni, kohtaamispaikka ainakin niille jotka tekevät vuorotyötä, kotityötä, etätyötä - you name it.

Portobellon Notting Hillin päässä on useita pieniä liikkeitä, minulle tutumpia. Turistikrääsää on yllättävän vähän, joten sekaan mahtuu mitä runsaimman tarjonnan antavia erikoisliikkeitä tarjoten juustoja, viinejä, pop-up -liikkeita, antiikkia, wanna be -antiikkia ja tietysti vintagea.

Lauantaisin sillan pohjoispuolelle pitkälti jatkuva Portobello Road tarjoaa kirpputorin, missä myyjät, ihan yksityisistä antiikkimyyjiin tarjoavat mitä viehättävämpiä astioita ja vaatteita. Turistit harvoin kävelevät tänne asti ja sanotaan, että kirppis on enemmän paikallisten juttu.

Sillan alla vakiosti toimii vintagemyymälä, jonka vaatteet ja turkikset ovat mielestäni ylihinnoiteltuja. Kohtuuhintaisempaa löydät lauantaisin suoraan Portobellon kirppisrekeiltä sekä vintageliikkeista itse kadulla.

TOP 5 Vintage-liike suosikit lähialueella:

1. Mary's giving and living, Westbourne Grove, W11.

2. Oxfam, Westbourne Grove W11

3. Fara baby. Vintage vaatteita myös lapsille. Ledbury Road, W11

4. Portobello, Lauantain turkismyyjät, sillan pohjoispuolella. Portobellolla erityisesti Goldsmith Vintage sekä sen vieressä sijaitseva HAUTE, joka on erikoistunut Chanelin, Diorin ja YSL second-hand -tuotteisiin. Missä? Portobello ja Lancaster Roadin kulma, W11.

5. Victory Vintage, Whiteleys kauppakeskus, Queensway, W2.

Tyttäreni päällä vanha asuni, 70-luvun alusta. 

Alice liikkeen antia Portobelloa Roadilta.
Wanna be -antiikkia ja vanhoja viehattäviä peltirasioita

Steven Tyler - turkista, sukkaa & sandaalit

Aerosmith keikkaili toukokuun lopulla Helsingissä. Sitä ennen yhtyeen keulahahmo Steven Tyler on keikkailut myös Helsingin keskustassa, koko kansan keskellä ja ottanut homman haltuun. Piskuinen mies on varmasti päässyt moneen kuvaan intragramissa, facebookissa: MÄ ja Steven, we rock! Ihanaa ja ehkä vähän kateellinen, vaikka en mikään tosifani olekaan. Kunnioitettava ura tällä rokkivaarilla. Yhtyeen yhdestä ehkä tunnetuimmasta kappaleesta Walk This Way on jo lähes 40 vuotta.

Mutta mutta millainen on tämän rokkivaarin out fit? Pitkää harmaantunutta rokkitukkaa, kyllä. Turkista ja isoa roikkuvaa kaulaliinaa, pyöreätä aurinkolasia. Yes. Mutta sandaalit ja sukat niissä. On kyllä ergonomista ja mukava tepastella. Ehkä vaivasenluu vaivaa. Nyt kuulkaa Suomi-miehet siellä etelän lomakohteissa. Pitäkää sukka-sandaalityylinne, jos kerran Stevenkin. Mutta muistakaa käyttää samalla myös pitkää turkista ja kietaiskaa siihen ehkä Louis Vuittonin huivi. Niin johan rokkaa.

Stevenin twitterkuva paljastaa
sandaaleista pilkottavat keltavalkoiset sukat.

Behind the Blue Door

Värikkäitä ovia, värikkäitä taloja. Jotkut talot ovat edelleen yhden perheen asuttamia useine kerroksineen, suuri osa on kuitenkin jaettu useammaksi asunnoksi.

Tarina kertoo, että aina kadut eivät olleet numeroituja, joten kolkuteltiin punaiseen, keltaiseen, mustaan oveen vain muutama väri mainitakseni. 

Olemme tottuneet, että kadun numerot kulkevat loogisessa järjestyksessä: toisella puolella parilliset, toisella parittomat, etelästä pohjoiseen jne.  Westminster Abbeyn lähellä asuu ystävämme kadulla, jonka asunnot on numeroitu siinä järjestyksessä kun ne on rakennettu. Vanhimmasta uusimpaan. Haastavaa jos etsii rakennusta ilman tätä tietoa. 

Meidän asuntomme ulko-ovi on raikas merihenkisen sininen. Ja jokaisen Notting Hillin värikkään oven takana on tarinoita, perheitä ja naapureita. 

Vuosi sitten kun muutimme tänne, muutti samoihin aikoihin yläkertaan vanhempi mies; esitteli olevansa elokuva-alalla ja nyt projekteja täällä. Välillä hän piipahtaa Atlantin tuolla puolen kotimaassaan mutta nyt taas maaliskuusta Lontoossa.

Eilen puolisoni kohtasi hänet töistä tullessaan ja naapuri jutteli niitä näitä pitäessään ovea kun mieheni talutti pyöräänsä sisälle. "...uusimman Bondin kuvaukset nyt työnalla...". 

Vuosi olemme olleet naapureina, ja uteliaisuuttani päätin tehdä kooveegeet: naapurimme on Oscar-voittaja. Mutta meille edelleen se hyväntuulinen leffatyyppi Atlantin takaa: behind the same blue door. 

Package has arrived for you

Saimme viestin entisen asuntomme naapuriltamme täällä Lontoossa: Package has arrived for you. Jotain minulle, jotain pikku pojallemme. Ruotsista ❤️: life is so baby blue now.

Super (size) me

Kun on ollut parin vuoden sisään aika tiiviisti raskaana, niin onhan se väistämätön totuus ettei vartalo ole enää samanlainen kuin se oli ensimmäisen raskauden alkutaipaleella toukokuussa 2012.

Luin image-lehden kirjoituksen kohti täydellistä ihmistä. Vähän hyydyin mietteisiin. Ongelma ei ole omalla kohdalla se, että tiivis raskaustahti olisi tuonut sen kummempia lisäkiloja vaikka neljäkymppisetkin kolkuttelevat ihan kulman takana ja siten paljon puhuttu vanhemmiten tapahtuva aineenvaihdunnan hidastuminen uhkaa.

Ei. Oma ongelma viittaa juuri artikkelissa puhuttuun protetiiniin ja lihaksiin. Ja viimeksi mainittujen kuihtumiseen. Viime aikoina on rehellinen ja maskuliininen hikoilua erittävä salitreeni jäänyt lähes olemattomaksi ja sen on korvannut vauvojen nostelu ja välillä heidän elopainonsa hyödyntäminen kuin salitreenissä konsanaan: askelkyykyissä, peruskyykyissä, kylkilihastreenissä. Esikoisen 11 kilon massa on jo ihan hyvä vastus topakkaan alas ylös liikkeeseen, josta hyötyy molemmat: tyttö kiljahtelee riemusta ja äidin reidet, kädet ja selkä saavat oivan tehon usealla toistolla.

Image-lehden kirjoituksen ydinsanoma on, että kuntoilu ja terveet elämäntavat ovat megatrendi ja verrattavissa kultteihin ja uskontoon. Super-ihmiset, työelämänmenestyjät, himotreenaajat perustelevat tekmistään stressinlieventäjänä. Tottahan se on, urheilen jotta saan hyvän olon, pysyn kunnossa, jaksan olla hyvä äiti, vaimo, juoksija, hiihtäjä, joogaaja, työntekijä. Super me. Ja kun nuorena on harjoitellut parhaimmillaan kymmenen kertaa viikossa, on aika vaikea muuttaa näitä elintapoja ihan nollatreenaamiseen. Kunnossa pysymiseen ei auta proteiinirahkat. Ja sitäpaitsi: englantilaiset rahkat eivät voita Suomen meijereiden tuotantoa. 

Omaa aikaa

Puolisoni kysyi minulta eilen kuinka paljon minulla oli omaa aikaa päivän aikana? Jäin pohtimaan itselleni tyypillisesti kysymyksen paljon syvällisempää merkitystä ja halusinkin tarkennusta. Siis tarkoitatko että olisin avannut suklaarasian, asettautunut viinilasi sivupöydällä ja alkanut lukemaan jotain ihanaa kirjaa, pelkäämättä että hetki kestää vain minuutin tai jopa useita tunteja.

Ei, vaan aikaa jolloin molemmat lapset mahdollisesti nukkuvaivat samaan aikaan. Totesin että sellainen hetki taisi olla puolisen tuntia, minkä täytin jollain järkevällä kotityöllä, en lukemalla kirjaa.
Tänään jos minulle heitettäisiin sama kysymys, voisin sanoa että kokonaisen minuutin minulla oli sitä omaa aikaa. Jos hyviä puolia tästä etsii on ajoitus aivan täydellinen: esikoinen herää kahden ja puolen tunnin päiväuniltaan kun taas pienokainen on juuri nukahtanut unilleen kylläisenä. Molemmat saavat tuona hereillä olo aikana täyden huomion. Ehkä.

Vaikka lapsilla on rytmit, saattavat ne olla arvaamattomat. Välillä omaa aikaa jää se minuutti, hyvänä päivänä se oli neljä tuntia. Nuorimmainen on kuitenkin päivä päivältä enemmän hereillä, virkeämpi ja seurusteluhaluisempi, kuinkas muuten. Esikoisen päivärytmi on paljon selkeämpi.

Ja sitten kun sitä omaa aikaa sattumalta tulee, menee ihan lukkoon. Mitä sitä tekisi, kun ei tiedä varmuudella kauan se oma aika kestää. Näitä elämän pieniä projekteja ja probleemia.

Kuuntelen mielummin koko päivän vaikka tämän laulun luritusta
kuin sitä että molemmat lapset itkevät samaan aikaan. Lehmän hermot. 

Arkihaasteita

Facebookissa on viime aikoina kiertänyt kerrankin mukava niin sanottu kiertokirje: haastettu jakaa viidenpäivän ajan kuvia arjestaan jota on täydentänyt pääasiassa positiivissävytteinen arjenkerronta. Samalla haastettu haastaa viidelle ystävälleen haasteen eteenpäin. Pääasiassa ihmisten arkiaskareet kerronnaltaan ovat olleet persoonallisia arjenkuvauksia, osan ystävistäni tunnistaa ihanan sarkastinen arjenkuvaus, kuten eräs talvea inhoava ystävä puistattelee säätä ja muunmuassa pesukoneen tyhjentämistä frakki päällä.

Siinä missä ennen olisin arkihaasteena suivaantunut Ullanlinnan löysäparkkeeraajista, nykyään ottaa enemmän päähän kodinkoneiden epäkäytännöllisyys, pienen väliaikaisasunnon tavarakaaos, kaapit joita ei saa pikku piialla kiinni, jotta 16 kuukautinen ei pääsisi jälleen kerran siirtelemään kuppeja lattialle, tai olohuoneeseen. Puhumattakaan avohyllyista tai esillä olevista pesukoneista, joiden nappuloita pitää painaa joka päivä uudestaan. 

Lähes kaikesta esikoisen toiminnasta voi löytää jonkun haasteen. On ihanaa että on omatoiminen ja välillä jopa apu, niin nokkamukin käyttö ja sen vedellä läträäminen lattialle on eräs haaste, johon joka kerta tekee mieli sanoa, että Afrikan lapsilla ei ole edes puhdasta vettä ja siksi ne tulee kipeiksi. Ehkä jätän kuitenkin tämän pedagogisessa mielessä tarkoitetun uhkailun hiljaiseksi ajatukseksi ja tyydyn jälleen kerran persoonattomaan kieltoon ja tuimaan ilmeeseen. 

Loman loppu häämöttää

Synnytyslomani Suomessa vetelee viimeisiä päiviä. Ikävä ei jää ailahtelevaa säätä samalla kun katsoo  Lontoon lähes vakiona olevaa yli 15 asteen päiväennusteita.

Perheemme kasvoi neljään, komeat mitat täyttävällä pojalla juuri pääsiäisenä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet uuden arkirytmin löytämistä, jota tahdittaa vauvan tarpeet ja kohta 16 kuukautta täyttävän pikku neidin uteliaisuus. Uuden tulokkaan vastaanotto hänen osaltaan oli mitä positiivisin: haleja ja pusuja poskelle ja sama ilo on onneksemme jatkunut edelleen.

Tällä hetkellä molemmat lapset nukkuvat päiväunia: äidin oma ja nautinnollinen hetki on jatkunut jo neljättä tuntia putkeen, joten päätin aktivoitua ja täydentää blogiani pienen huonon omatunnon siivittämänä, koska edellisestä päivityksestä on aikaa.

Tyttäreni tulee varmasti kaipaamaan hiekkalaatikkoa jollaisiin en ole kulmillamme Lontoossa törmännyt. Minä tulen kaipaamaan ystäviä ja lapsiemme isovanhempia, tätejä, setiä ja enoa. Kesällä sitten vietämme taas kuukauden lomia Suomessa, joten eiköhän me pärjätä Lontoossa siihen asti.

Ei ihan Notting Hill

Pihlajamäki. Ja ne kuulut, esteettisesti kiistellyt valkoiset torni- ja lamellitalot. Rytmikkäinä, karulla ja lähes luonnontilassa olevalla kalliolla. Avaraa, tilavaa, riisuttuina. Kokonaisuus toimii: kiitos ympäröivän luonnon ja valtavien pihojen, joiden lomassa kohoavat tornit ja pitkät lamellitalot, joiden ilmettä keventää nauhaikkunoiden jana.

Notting Hillissä rakennusarkkitehtuuri edustaa pääasiassa viktoriaanista aikaa. Noin sata vuotta vanhempaa kuin Pihlajamäen rakennuskanta, joka edustaa funktionaalista ja ensimmäisiä aluerakentamiskohteita ja elementistä valmistuneita taloja 1960-luvun taitteen Suomessa.  

Anivarhaisena aurinkoisena kirpeänä kevätaamuna tunnelma on seesteinen. Ei ihmisiä vain luonto ja heräävät talot.  

Lapsilisä Englannissa

Täällä lapsilisää ei saa kaikki. Olemme siis onnellisessa asemassa täällä Suomessa: sitä myönnetään kaikille, tuloihin katsomatta, kaikille sama määrä.

Kun toinen vanhemmista tienaa vuodessa noin yli 50,000 euroa, ei lapsilisää Britanniassa saa ollenkaan. Palkkaraja on pieni jos suhteuttaa sen Lontoon elinkustannuksiin, missä suuren osan kustannuksista haukkaa asumis- ja lastenhoitokustannukset tarhoissa tai kouluissa. Täällä myös koulujen tasoeroissa on huimia eroja. Eri kouluilla on eri opetusmenetelmät. On kirkkojen, valtioiden ja yksityisten ylläpitämiä. Raha ratkaisee, vanhempia haastatellaan. Lapsien tulevaisuus voi olla siitä kiinni pääseekö hän hyvään kouluun. Tulevaisuus voidaan tuomita jo kolmivuotiaana, millainen hänesta tulee isona. Ja eikä riitä, että lapsi olisi lahjakas. Vanhempien paine on myös kova, jos ei ole oikeassa menestyksekkäässä työssä, tunne oikeita ihmisiä tai asu oikeassa paikassa suhteessa koulun statukseen.

Englannissa viikkotasolla lapsilisää ensimmäisestä lapsesta maksetaan noin 21 puntaa. Toisesta lapsesta maksetaan noin 14 puntaa jne. Toisin kuin Suomessa, missä maksutapa on nouseva: toisesta maksetaan enemmän kuin ensimmaisesta jne. Britanniassa kolmannesta saa saman määrän kuin toisestakin. Kaiken lisäksi lapsilisä on veronalaista tuloa.

Tällä viikolla kehysriihen puitteissa lapsilisä on ollut tapetilla. Eräässä haastattelussa nuori äiti sanoi, että uskoo tämän leikkauksen puitteissa miettivänsä toisen lapsen hankkimista. Sorry to say, mutta mitä!! Se että lapsilisää Suomessa leikataan on isossa taloudellisessa kuvassa yksi niistä periaatteista että maamme pysyy taloudellisesti kunnossa, ja että ne, joita nyt kasvatamme eivät joutuisi maksajiksi. Onko joillekin noin alle sadan euron menetys se kriteeri että lapsia ei voida lisää hankkia. On jotenkin hataraa ajatella että lapsenhankkimismotivaattorina olisi lapsilisien tienaaminen. Välillä tuntuu että Suomessa valitetaan aivan turhasta ja katsotaan asiaa suppeasti: "ansaituista eduista ei luovuta" -mentaliteetilla.

Hyvä esimerkki voisi olla huono taloyhtiön hallitus, joka vuosi toisensa jälkeen siirtää isoja remontteja eteenpäin ja eteenpäin ja sitten kun edessä on pakkoremontti ei kellään ole varaa maksaa putkia, kattoja, julkivisua, kaukolämpöliittymisiä. Ja kuinka sitten käykään. Kun remontit ovat pakosti edessä joudutaan asunto myymään. Tällaisesta arvotalosta ostin aikoinaan asunnon, ja niin osti moni muukin. Noin 60 % asunnoista myytiin kun silloiset asukkaat eivät halunneet olla maksajina.
Nyt taloyhtiö on kunnossa ja asuntojen arvo noussut. Alueen arvotasoon ja investoituihin kustannuksiin nähden sain asunnon halvalla.

Tunnustaudun siis ajatuksiltani riistoporvariksi, kuten Virpi Salmi HS:n kolumnissaan kirjoittaa: Suomi on hyvä demokraattinen maa, joka takaa lapsilisät kaikille, "ilmaiset koulut" yliopistoja myöden. Onko siis väärin myöntää, että meidän perhe pärjäisi jos Suomessa lapsilisille asetettaisiin tuloraja? Sahaten oksaa, jolla istun. Siihen Suomi ei ehkä ole vielä valmis. Vielä.

Katsottaisiin mielummin oikealle, tulevaisuuteen,
jotta säilyttäisimme kestävän kehityksen tulevaisuuden maksajille. 

Hetkeni ruokalappuna

Vatsani on iso, giant pumpkin. Tästä syystä se onnistuu keräämään mystisen hyvin lähes kaiken itseensä, tarkemmin valkoisiin paitoihini: appelsiinin mehuroiskeita, tomaattisia pisaroita. You name it. Olen siisti ja tarkka ihminen, en sotkija. Olenkin pohtinut ovatko aiemmin ruokaroiskeet menneet vain ohi, lattialle jonnekin, ollessani normaalimitoissani, koska vaatteet ovat pysyneet puhtaina ja tahrattomina. Todella huvittavaa, myönnetään.

Viimeiset viikot käsillä, vaikea ennustaa koska uusi tulokas on valmis tulemaan. Hetkenä minä hyvänsä. Laukku pakattu, lapsenhoito- ja hakijat valmiina. Puolisoni tulee mukaan jos ehtii saapumaan Lontoosta. Vähän jännittää, positiivisella tavalla. Tänäkin aamuna heräsin yhdeksän tuntien unien jälkeen tunteeseen, että ei sitten tänäkään yönä tullut lähtöä.

Löysin HS:n arkistosta humoristisesti kuvaavan tunteeni.
Helsingin Sanomat. Miikka Pirinen.
"Jättikurpitsan kasvattaja Armi Lindell odottaa jo kauhulla Äijän laittamista paloiksi". 

.

Vanhan tavaran uusi funktio

Saatan olla omassa sisustamistyylissäni hieman tylsä: lempivärini on valkoisen eri sävyt. Pidän siitä, että yleisilme on vaalea ja moderni kunnioittaen kuitenkin rakennuksen ikää ja tyyliä. Valkoinen sallii ympärilleen värikkäät esineet ja kausivaihtelun mukaan koristeellisemmatkin somisteet. Valkoisen sävyt mukautuvat mutta ovat samalla ankaria, muuttaen helposti yleisilmeen tylsäksi ja kliiniseksi.

Suomessa ja Helsingissä olessamme majailemme 40-luvulla rakennetussa puutalossa, jonka varastosta on löytynyt viehättäviä vanhoja esineitä, jotka rikkovat punertavalla sävyllään vaaleaa ilmettä.

Matkalaukku toimii sivupöytänä ja samalla säilytystilana mapeille.
Laukun päällä olevat tulppaanit ovat vanhassa maitotonkassa,
joka löytyi puolisoni isotädin jäämistöstä.

Vanhat sukset odottavat vielä seinälle ripustamista ja oikeata paikkaa. Ajatus on, että ne toimisivat kapeana hyllynä pienille esineille, kynttilöille ja kenties valokuvakehyksille: suksen pohjassa oleva ura on kuin valmis stopperi kehyksien paikallaan pysymistä ajatellen. 

Vanhat sivakat hyllynä.

Lämmin rintama väistyi

Sillä aikaa kuin Suomessaolomme vuoksi viikonloppuisäksi tunnustautunut puolisoni hehkuttaa varhaisena aamuna tuntuvaa Lontoon lämpöä, odotan kirjaston ovien aukeamista aurinkoisessa ja lempeässä pakkassäässä. Lontoon kevättä on hieman ikävä kun katsoo harmaata, lumen ja jään muodostamia laikkuja jalkakäytävän sepelin seassa.

Arjen harmauden estetiikkaa

Normaalista poiketen jouduimme heräämään tyttäremme kanssa suhteellisen aikaisin sillä heti aamutuimaan suuntasimme hänen ensimmäiseen hammastarkastukseen. Kaikki kunnossa, kahdeksan hammasta jo edessä ja juuri puhjenneet kaksi poskihammasta. Tarkastus suoritui pienen itkun kera. Nyt ollaan maitohampaiden osalta puolivälissä. 

Kirjaston lainaussaldoa: jotain äidille, jotain tyttärelle.

Me, Toddler and Large Cantaloupe on the Road

Saavuimme reilu viikko sitten Suomeen: kutsun matkatarkoitusta synnytyslomaksi. Useat Euroopanliikenteessä operoivat yhtiöt sallivat lentämisen täydelle viikolle 36, kun edennyt raskaus on normaali. Nyt ei ole pikareissu, olen varannut täällä oloon kaksi kuukautta, tai ainakin siihen asti kun uudella tulokkaallakin on passi.

Olen viimeisenä viikkona huomannut että Lontoossa elely on tehnyt minusta salakavalasti vasemmalle taipuvaisen: katson liikennettä ensin oikealle, ja kehtaan kuljeskella kadulla vasemmalla laidalla todeten että etenen potentiaalisella törmäyskurssilla. Liikennevalot kestävät vihreänä pitkään, ja ihmiset seisovat kuuliaisesti kadun reunalla vaikka autoja ei näkyisi. Autoilijat kunnioittavat suojateitä, ja ylipäänsä niitä on,  ja edustavat maalattuina lähes joka risteyksessä. 

Siinä missä suomalainen autoilija on voittopuolisesti kohtelias jalankulkijalle, eroaa se lontoolaisen autoilijan minä eka -mentaliteetista edukseen. Sen sijaan lontoolainen jalankulkija kohdatessaan toisen kanssapatikoijan pesee mennen tullen suomalaiset tallaajat. Siinä missä lontoolainen jopa hämmentävän äänensävyn värittämän "oh sorry  tai oh, I am SO sorry", kun melkein rynnin edellesi, vaikka tuskin edes kosketti, huomasin, törmäsi tai oikeasti aiheutti mitään pahaa ohitustilanteessa, tulee suomalainen, ottaa kyynärpäätä, murahtaa, sanomatta mitään.
Ikävöin lontoolaisten teatraalista pahoillaan oloa: aitoa tai ei, olen ottanut sen pieneksi hiljaiseksi projektiksi, pedagogisessa mielessä. Viljellä ja tartuttaa tätä sorry-, excuse me -kulttuuria kuin Euroopan jalavia rienaava loinen konsanaan.

Viikon hedelmäksi huvittavalta tuntuva pregnancy -applikaatio on valinnut ison cantaloupemelonin. Keskimääräistä suurempi melonini ei kaikesta huolimatta juuri huomauttele tai tee melua itsestään: eilen pikkukakkosessa esitetyn voimistelutarinan innoittamaa tytärtäni halusin ilahduttaa (?) demostroimalla kuinka se kuperkeikka tehtiinkään: tytär ihmeissään ja äiti pyörällä päästään. Tarina ei kerro yritinkö samaa takaperin.

Väistä perkele, vai look left/right perkele?

1:47 am - > until I fall asleep again

Uni keskeytyy lähes sydänkohtaukseen. Ovemme summeri soi. Yö on hipsutellut lähemmäs kahta ja yläkerrassa on ilmeisesti juhlat. Kyllä, nyt kuulen jo vaimean musiikin; naapurin musiikkivälineet eivät kuitenkaan sijaitse aivan suoraan makuuhuoneemme yläpuolella. Summeri soi uudestaan. Nyt kyllä lähtee tyypin henki. Nousen sängystä jupisten ja nostan ovikuulokeen pois paikoilta, jottei se soisi ainakaan meidän talouteen enää.

Olen ainoa joka herää summeriin. Puolisoni herää siihen, että uhkaan tulokkaan listaamisella. Hetken keräilen itseäni ja vilkaisen peiliin. Puen puolisoni hupparin päälle ja kipitän puolipukeissa ylös ja käyn huomauttamassa, että ainakin asunnon oven voisi laittaa kiinni, ja kertoa vieraille, että painelisivat ihan muita asunnonnumeroita ja en myöskään pistä pahitteeksi jos volyymit pienentyisivät.

Palaan takaisin, ja puolisoni kysyy, ai et jäänytkään pidemmäksi aikaa ylös. Niin. Miksen jäänyt. Ihan hyvä meininki siellä näytti olevan. Olisin voinut esimerkiksi soittaa minun musikaalisen taidonnäytteeni, ukkonooan asukkaan flyygelillä. Hän on muusikko, ja päivisin voin oikeasti nauttia hänen instrumentaalisista taidoistaan. Nyt en nauti.

Mieheni joskus kirjoitteli niinsanottua kiitollisuuspäiväkirjaa. Idea siinä on poimia muutama asia, jotka olivat erityisen positiivisia ja mistä oli kiitollinen. Yritän kääntää tämän verenpainettani nostaneen ja teknon eritahtiin sydämeni kanssa kulkevan tilanteen positiiviseksi ja löydänkin useamman asian, joiden kimpussa kulutin pakotetusti valveilla olon vuoksi joitakin tunteja:

• onni on verkkohesari, pitsan jämät ja light cola
• victoria's secretin kesän bikinimallisto tuli selattua
• onneksi tyttäremme nukkuu paremmin kuin äitinsä

Voisinpa paeta uimaan ja rauhoittaa mieleni

Päiväni murmelina

Pää on lyönyt viime aikoina vähän tyhjää. Jokapäivä tuntuu siltä kuin elokuvassa Päiväni murmelina: samaa rataa jatkuu, mahdolliset laiminlyönnit korjataan seuraavana päivänä. Uudestaan ja uudestaan. Tosin kaikki tapahtuu päivä päivältä hitaammin, hitaammin.

Rutiinit ovat mahtavia 14 kuukautta vanhalle, joka innostuu jokaikinen päivä aamupuurosta, vaatteiden pukemisesta, keinumisesta ja lähikahvilan henkilökunnasta, lukemattomien koirien näkemisestä, muumien alkutunnusmusiikista, isän kotiintulemisesta.

Pregnancy-aplikaatiolla lyö ilmeisesti yhtä hitaasti kuin minulla. Edelleen se kertoo "Your baby is as big as a pineapple", vaikka viikko tullut lisää. Harvoin marketissa tai torillakaan on reilun kahden kilon ananaksia myynnissä. Ehkä käyn luomukaupoissa, sillä oma kantamani hedelmä olisi ennemminkin giant doped watermelon. 

Viikon parhaat annit tavanomaiseen päivärutiiniin on tarjonnut suomi24.fi-sivustolla lukemani, jo viime heinäkuussa aloitettu värikäs "keskustelujana" äitiyspakkauksesta 2014, mikä julkaistiin tällä viikolla. Sekä eräiden farkkujen näkeminen näyteikkunassa, jotka vieläkin pohdituttavat ja ilmoittautuminen yliopiston eräälle semiotiikan kurssille, jotta saisin ainakin kerran viikossa hetken, jossa pääsisi irti arjen rutiineista. Kapeana ovat nykyhetkeni kicksit. 

Pikku liikkeitä

Notting Hillin kulmat ovat tyylitietoisen ja pohjattoman lompakon omaavan vanhemman lastenvaatekauppataivas. Parin sadan metrin säteellä on useita ihania, herkästi sisustettuja vaateliikkeitä houkuttelevine ikkunoineen. Vaatteet ovat tyyliltään enemmänkin juhlaan, tyylikkääseen arkeen kuin leikkipuistoon ja hiekkalaatikolle. Tosin täällä ei juuri hiekkalaattikkoleikkeihin törmää; jotain hiekkaa olen puistoissa nähnyt mutta ei sitä ole tarkoitettu hiekkakakkuleikkeihin vaan toimivat lähinnä pehmusteena pienen liukumäen alla. 

Ranskalaisesta Marie-Chantalilta löytyy klassisia vaatteita. Olen ostanut sieltä syksy/talvitakin alennusmyynnistä. Otetaan se sitten ensi syksynä käyttöön. 

Marie Chantalin kalanruotokuvioinen takki etualalla

No added sugarilla on muunmuassa pirteitä ja todella laadukkaan, pehmeän tuntuisia puuvillavaatteita. Paidoissa on yleensä joku hauska, pirteä kuva tai sanoma. 

Caramelbaby Child. Täällä saa tiistaisin ja lauantaisin myös kampaamo- ja parturipalvelua. No tietysti lapsille.

FARA baby. Todella hyväkuntoisia second hand vaatteita, mutta myös kaikkea mitä vain lapsi voi tarvita: leluja, sänkyjä, vaunut, ym tarvikkeita. Tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, ainakin tämän liikkeen tuotot menevät katulapsille, viimeksi taisi mennä Romaniaan.

Muita pikku liikkeitä Westbourne ja Ledbury Grovella ovat Petit aime, Nanos, Petit Bateau, Bonpoint, Ilovegeorgeous sekä C de C. 

Nanos-liikeen pienet lasten vaalenpunaiset loaferit kutsuvat kevääseen.

Toisaalla toisenlaiset pienet liikkeet ovat pitäneet minua hereillä iltaisin tai herättäen kesken unien kuin valmistaakseni minua kohta tulevaan hieman epäsäännöllisempään unirytmiin. Erään pregnancy-applikaation mukaan tuleva lapsemme on ananaksen kokoinen (painoinen) joten "ananas": anna kaikesta liikkeistäsi huolimatta minulle uniaikaa, jotta jaksaisin paremmin.  

Paras ystäväni

Olen onnekas. Sain tänäänkin herätä parhaan ystäväni vierestä. Ystävä, joka on samalla aviomieheni ja lapsemme isä ja pian myös toisenkin. Pienet pinnalliset muistamiset eivät kykene korvaamaan sitä, että paras ystäväni on arjessa ja juhlassa aina läsnä. Pienet lahjat ovat kuitenkin ihania, ja elämän suolaa - myönnettäköön.

Sulle, mulle.

Mulle, meille, kaikille. 

Rakkaudentäyteistä ystävänpäivää kaikille ja ihanaa viikonloppua.

xxx 

- S

Spotting Banksy

Tosi fani vain hänen? Banksy tunnetaan taiteilijana, jolla ei ole kasvoja. Uskon siten ensimmäiseen vaihtoehtoon, mutta tiedä häntä. Auto parkissa usein kulmillamme.

Notting Hillissä on useita Banksyn teoksia. Tämä urbaani hiiri on minulle tutuin. Spottaa vipeltäjä: W2 Artesian Road. Cock & Bottlen terassilla. 

Urheilun estetiikkaa

Olympialaiset ovat alkaneet. Mediassa on paljon kirjoitettu Putinin mahtipontisista, ainakin investointimielessä olevista kisoista, joita rasittaa korruptio ja kestämättömyyden periaate. Kestämättömyyden periaattella tarkoitetaan sitä, että rakennukset olympiakohteissa on sanottu olevan kertakäyttöisiä ja tuskin palvelevat subtrooppisen alueen talviurheilua. Osa saatetaan muuttaa muuhun käyttötarkoitukseen, osa siirretään alueelta pois. Itselle Sotchi on vahvasti se paikka entisessä Neuvostoliitossa, missä isoäitini kävi 60-luvulla kylpylälomilla.

Olympialaisten talviurheilukisat pidettiin ensi kerran 1924, Chamonix´ssa. Sitä ennen joitakin talviurheilulajeja oli pidetty kesäolympialaisten yhteydessä kuten esimerkiksi luistelu Lontoossa, vuonna 1908.

       "Kuolemanrangaistus uhkasi niitä naimisissa olevia naisia, jotka pyrkivät antiikin olympiakisojen kilpailupaikalle. Olympiassa naisilta ei ollut kielletty ainoastaan kilpaileminen, vaan heillä ei ollut mitään asiaa edes katsomon puolelle. Nykyaikaisten olympiakisojen mitaleista naiset pääsivät sen sijaan kilpailemaan jo toisen olympiadin kisoissa Pariisissa 1900, jolloin lajeina olivat tennis ja golf. Seuraavissa olympialaisissa ”naisellisina” lajeina ohjelmaan lisättiin ensin jousiammunta (1904) ja sitten taitoluistelu (1908)" Lähde: Suomen Urheilumuseo. 

Ajat ovat muuttuneet sadassa vuodessa. Naiset saavat urheilla lajeissa kuin lajeissa, sekä kesä- ja talviolympialaisissa. Sotchi tekee siltä osin myös historiaa. Naiset ovat ensi kertaa mukana myös mäkihypyssä. Onko aiemmin mäkihyppy ollut niin miehekäs laji, ettei naisilla ole ollut olympiatasolla sinne asiaa? Nuo tornikotkathan ovat lähes anorektisia pahimmillaan. Peruste ei voi kuitenkaan olla vaarallisuudella, myös harrastajien vähyys on perusteluna laimea, puhumattakaan lajin terveysvaikutuksista naisten anatomiaan lääketieteellisesti. Olympialaisissa on paljon vaarallisempiakin lajeja.

       "Kaikki naisten paikat ja kudokset ovat ohuempia ja herkempiä kuin miehellä, ja naisten arvokkuutta, kauneutta ja herkkyyttä tulee vaalia. Väsyttävät ja rankat aktiviteetit aiheuttavatkin reumatismia, lihasten heikkoutta, uupumusta, ennenaikaista vanhenemista ja mikä pahinta vaarantaa naisen kyvyn tuottaa jälkeläisiä" kirjoittaa Donald Walker vuonna 1836 teoksessa Physical Exercises for Ladies.   

BBC online päällä. Käynnissä naisten slopestyle karsinta. Tyttäreni syö kalaa vuoroin sormin, vuoroin haarukalla. Suomalainen Enni laskee. Hieno hyppy. Tyttäreni taputtaa. Kilpailijoista näkee hyvän mielen, rentouden ja lajinautinnon. Tunnelmaa kohottava musiikki soi taustalla. Lajihan on suorastaan esteettistä. Kilpailijat eivät näytä hikoilevan ja hymyilevät vain. Siis selkeä "naistenlaji" ainakin sata vuotta vanhan määritelmän mukaan.

Laskemisen estetiikka Japanissa: taivas, meri, vuoret, puut,

minä ja puolisoni.

Japanissa otetusta kuvasta on toista vuotta. Vaikka sielläkin tuli kaaduttua, uuvuttua ja hikoiltua ei se estänyt minua saamasta lapsia. Onneksi maailma on muuttunut edes vähän paremmaksi urheiluasenteiden osalta.

Lunta!

Piipahdimme viime viikolla Suomessa. Ystävien ja sukulaisten lisäksi kohtasimme lunta, jota pääkaupunkiseudulla ei ole juurikaan ollut. Sitä riitti sen verran, että tyttäremme pääsi hieman kokemaan pulkkailua. Mökin puusauna lämmitettiin ja muutama lumienkeli syntyi jäälle.

Vaunumania

Kun tyttäremme oli syntymässä, pohdin ja tutkistelin pitkään millaiset vaunut kannattaisi ostaa. Olin asettanut vaunuille seuraavat kriteerit:

1. Pyörien oli oltavat isot, ei pumpattavat ja tukevat, rungosta puhumattakaan

2. Kääntyvät ja lukittavat etupyörät ja niitä tuli olla kaksi kappaletta

3. Vaunut olisi ostettava uutena koska tulisi kestää aina noin 3-vuotiaaksi asti. Kestävyys ennen kaikkea koska tiedossa olisi paljon matkustelua

4. Turvakaukalo kiinnitysmahdollisuus

6. Iso tavaratila

7. Pehmeä vauvakoppa, jonka pystyi irrottamaan vaunuista ja vauvan pystyi siten kantamaan kopassa vaunuosan jäädessä varastoon/ulos jne.

En halunnut mitään ylimääräistä jota sitten käytettäisiin vain pari kuukautta ja millä ei olisi muuta funktiota.

 

Vaunumuotia 70-luvulta. Äitini työntää blogin kirjoittajaa Esplanadilla. 

Asettamani kriteerit pienensivät valikoimaa ja päädyin ruotsalaismerkkisiin Brio Go -rattaisiin. En oikein mistään mallistosta, en Suomen enkä Englannin tarjonnasta löytänyt sellaista, joka olisi suoraan tarjonnut pehmeänkopan varsinaista kiinnitystä istuinosaan. Siten sovelsin vaunuissa valmiina tulevaa istuinta johon kiinnitin saman brändin pehmeän kantokassin. Ja turvakaukalon sai adaptereilla kiinnitettyä vaunurunkoon.

Kaikki oli vaunujen kanssa hyvin, ja olen ollut tähänkin asti tyytyväinen Go-vaunuihin, kunnes tytär kasvoi ja reissaaminen jatkui. Pakkohankintana jo käytännön syistä ostimme kevyet matkarattaat, sateenvarjomalliset. Isommat vaunut kun piti kuljetuskasseineen aina jättää lähtöselvityksessä hihnalle. Vaunut olisivat kestäneet vieläkin paremmin jos ne eivät olisi saaneet turhan kovaa matkatavarakäsittelyä. Ja pehmeä kantokassi toimi kärryttelyn ohella alkuvaiheessa matkasänkynä.

Niin ja sitten tietysti oma juoksuharrastus. Lenkille pääsisi useammin ja päiväseltään kun olisi siihen tarkoitukseen suunnitellut vaunut. Kiitos Ironman B.O.B.  

Suomessakin oli hyvä olla jotkut vara-rattaat, varsinkin jos kevyiden matkarattaiden käyttö Suomi-reissuilla vaikeutuisi runsaan lumentulon vuoksi. Ne tarjoituivatkin lainaksi sukulaisilta, ovat hyvät olemassa mutta käyttö on toistaiseksi jäänyt vähälle.

Se uusi tulokas. Kun toinen on vastasyntynyt ja toinen vähän päälle vuoden on lähes pakko olla tuplarattaat. Tsitsing. Viidennet rattaat. Toivattavasti tämä vaunujen hankinta alkaa olla tässä. Vielä ei ole realisoinnin aika.

P.S. Kustannukset

Brio Go -rattaat, Brio pehmeä kantokassi, Brio Go Turvakaukalo = noin 950 euroa. Ihan loistavat rattaat, voin suositella lämpimästi.

B.O.B Ironman juoksuvaunut = 445 puntaa + parinkymppiä päälle sade- ja aurinkosuojista. Onko markkinoilla parempia juoksurattaita? En usko.

Brio Pony -rattaat (olettaisin) noin 15 vuotta vanhat = kaksi rengasta oli venttiileineen uusittava -> 25 euroa. Voi muutaman käyttökerran kokemuksella sanoa, että näissä rattaissa on lähes kaikki epäkäytännöllistä ainakin omiin tarkoituksiin: raskaat työntää, pyörät eivät käänny 360 astetta, pieni tavaratila ja lisäksi pumpattavat pyörät.

Mamas & Papas, Kato -rattaat = alennuksessa 69 puntaa. Todella ketterät ja kevyet. Ovat maksaneet takaisin itsensä jo useaan otteeseen.

Phil & Teds, DASH tuplaistuin-vaunut + lämpöpussi, sadesuoja ja verkkosuoja = 150 puntaa. Ostettu käytettynä gumtree-sivustolla olleen ilmoituksen perusteella. Ainoa miinus omasta mielestäni on tosiaan ne pumpattavat pyörät. Muuten ihan loistokärry!

Work hard & be nice to people

Selasin loppukesällä sisustuslehteä, jossa silmäni osuivat tauluun, jonka sanoma oli ajatuksia herättävä. Olin tavannut Anthony Burrillin töitä aiemminkin mutta tästä julisteesta inspiroidun; tällainen oli saatava koristamaan eteistämme, kuin muistuttamaan lähtijää. Tilasinkin printin lähes samantien, kehykset saimme hankittua vasta nyt.

Oma taulumme odottaa vielä ripustamista

Yksityiskohta Ideal Home/September 2013 lehdestä

                 

Haloo?

Kodissamme on jostain syystä hieman huono kenttä. Usein vastaan puhelimeen jo valmiiksi haloo, toistaen sanaa useaan otteeseen. 

Älypuhelin on jännä laite pikkuisen mielestä, avaimien heiluttelun ja tavaroiden vetämisen pois laatikoista ohella. Uteliaisuus ja vilkkaat sormet yhdistettynä, olen lähtökohtaisesti kieltänyt tyttäreni käsittelemästä puhelintani, koska pienet sormet ovat onnistuneet saamaan kuvakkeet värisemään liian usein. Puhelin on äidin oma lelu, sitä ei sovi näperrellä. Välillä huomio lipsuu koska lapsi ulottuu jo hyvin nappaamaan esineitä pöydän reunalta. 

Viime viikolla se tapahtui, pieni käsi poimii puhelimen korvalle ja sanoo vienolla äänellä "haloo?". 

Lasketaanko haloo-sana ensimmäiseksi merkittäväksi sanaksi? Jos minulta kysytään, niin kyllä!

Onneksi puhelinkielto ei ole lannistanut tyttäreni mielikuvitusta. Puhelimena toimii mikä vaan vähänkin muodoltaan kännykkää muistuttava esine. "Haloo"-sana ei ole jäänyt siihen yhteen kertaan. 

Enää eivät kauhat ja kapustat estä laatikoille pääsyä.
 Puulastat nostetaan pois, joskus jopa asetetaan takaisin
pienten kätösten toimesta. 

Viikko huonona äitinä - ja vaimona

Menee aika yksiin. Kun tytär on kipeänä, tulen minäkin hetikohta samaan tautiin. Nyt tauti iski kuitenkin pahemmin minuun: tyttäreni pieni nuhanpoikanen hyökkäsi minulle kymmenkertaisena, häiriten unta, päivärytmiä, kaikkea.

Kotiäidin ei ole varaa olla kipeänä. Liikkuva yksivuotias on koko ajan menossa. Kotimme onkin kuin tornadon jäljiltä. Kaikki kaivetaan ja vedetään, jos vain yletetään. Voimattomana en ole jaksanut heti korjata hänen jälkiään. Samalla minusta on tullut kova komentelija, jotta tavarat olisivat pysyneet edes hetken paikoillaan. EI! EI SAA! EI OTA!

Olen siis laiminlyönyt työni niin, että olen samalla ollut myös huono vaimo ja kodinhengetär. En ole käynyt kaupassa, saati loihtinut upeita illallisia vaan pakottanut puolisoni käyttämään korvatulppia, jottei hän heräisi öiseen yskimiseen, aivasteluun, niistämiseen.

No, onneksi nää nuhat tuppaa menemään ohi. Ehkä pientä valoa on tunnelin päässä. Nenäliinoja ei ole tänään kulunut niin paljon.

Joogaa - ihan missä vain

Raskauteni on lähestymässä viimeistä kolmannesta. Olo on erinomainen ja urheilukin sujuu - tai siis jooga sujuu.

Olen käynyt säännöllisesti Notting Hillin the Lifecentren joogastudiolla, mikä tarjoaa suhteellisen runsaasti joogaa samassa olotilassa oleville. Pregnancy joogan ainoa huono puoli on se, että se ei ole kovin dyynaminen vaan keskittyy enemmän rentoutumiseen, hengittämiseen ja kylkivenytyksiin, jotka tietenkin omalta osaltaan ovat tärkeitä harjotteita h-hetken lähestyessä. Valitettavasti Jooga-studion muille tunneille ei ole asiaa, näin minun on annettu ymmärtää. Ei, vaikka olo olisi hyvä, soturit uljaita ja alaspäin katsova koira ei tuottaisi haasteita.

Olenkin joogannut kotona noiden hengitysharjoitusten lisäksi aina kun siihen on ollut mahdollisuus - lapsen päiväunien aikaan. Youtube on pullollaan joogatallenteita, mutta en ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää, sellaista jota viitsisi harjoittaa uudelleen. Uusi tuttavuus on suomalainen yoogaia.com ja tarkoitus on osallistua Yoogaian tarjoamille live-tunneille enemmän kun siihen on mahdollisuus. Tämän helpommaksi ei voi joogan harrastaminen mennä. On oma valinta laitatko live-kuvan päälle, saat valita annatko opettajalle mahdollisuuden nähdä sinut. Muut eivät näe sinua ja voit sisustaa oman kotoisen joogastudion niin miellyttäväksi kuin vain haluat.

Omalta osaltani arkisten live-tuntien ainoa haaste on se, että pitäisi saada tuo jalassa roikkuva, mutta niin ihana 1-vuotias olemaan juuri samaan aikaan päiväunilla. Lapsen tulo näille tunneille on toki sallittua, mutta kaikesta huolimatta olisi miellyttävämpää tehdä harjoite rauhassa.

Yksityiskohta Françoise Barbira Freedmanin kirjasta "yoga for pregnancy - birth and beyond". Kirja antaa oivallisia esimerkkejä vaihtoehtoisista asanoista kasvavan vatsan ja tasapainopisteen muuttuessa. 

Salapoliisina

Meillä on hävinnyt viime aikoina tavaroita. Toisin sanoen ne eivät ole enää siellä minne jätettiin tai niiden pitäisi oikeasti sijaita. En ole tehnyt rikosilmoitusta sillä syyllinen on jo löytynyt välillä jopa itse teosta.

Palapelin kahta kuviota etsiessä meni tovi. Ratkaisu löytyi kun kykenin menemään 1-vuotiaan tasolle konkreettisesti. Tyhjänä makuuhuoneen nurkassa oleva äidin kassi sisälsi myös puisen robotin. 

Lasten huoneen patterisuojus on jo niin vanha piilo ettei se enää yllätä. Täytyisi välillä tyhjentää, toisaalta vielä toista sataa palikkaa on laittamatta. 

Viisisenttinen kuusi ilahdutti isää Atlantin toisella puolella työmatkalla. Samaa puulaatua mutta muovisena, on päässyt myös urheilujalkineiden mukana salille. 

Kengät on aika vanha juttu, pitäisi lapsen keksiä joku uusi piilo. Kadonneet esineet löytyvät viimeistään silloin kun on laittamassa popoja jalkaan. Tosin viime tiistaina ihmettelin leikki-ja musiikkikerhossa että miksi tyttäreni toinen tossu ei pysy kunnolla jalassa: ja kas, siellä oli pieni puinen musta kissa. 

Vihreää Superfood -juomaa

Olen aina syönyt suhteellisen terveellisesti. Thaimaan reissussa ollessamme keskustelimme, että raskauden jälkeen aion laittaa ruokavalioni asteen verran remonttiin, vihreämpään suuntaan. Hetkinen. Miksi odottaa siihen asti kun sen remontin pystyi aloittamaan jo nyt. Ja nyt, jos vasta milloin tarvitsen hyviä ravintoaineita, jotka tuovat oikeanlaista energiaa.

Lontoolaistuneen mamman vihreä superfood-juoma

2 porkkanaa

2 selleriä

¼ savoy kaalia

1 rkl spirulinaa

½ rkl vehnänorasta

1 rkl chia siemeniä

4 appelsiinia/muuta vastavaa

vettä

Pistä homma sekaisin tehosekoittimella. 

Riippuu sinusta haluatko appelsiinit kuorittuna ja kokonaisina, vai pelkän mehun. Itse vain kuorin ja Vitamixin tehomylly hoiti loput. 

Juomaa valmistui litran verran. Pienennä määriä jos vähempi riittää. 

Ticket to heaven

Puolisoni Suomikaipuun aistii jo hänen katseestaan. Enää ei tarvita sanoja. Tätä ikävää lisäsi ystävien näkeminen Suomessa, joulun jälkilöylyt ja kauniin espoolaiskodin ihasteleminen, jospa mekin tännepäin muuttaisimme: meri vieressä ja omaa pihaa taaperoille.

Oma Suomikaipuuni on paljon pinnallisempi. Olen itse Suomessa töissä, ja nyt vain satun olemaan äitiysvapailla ja kohtaa alkaa toinen mokoma perään. Töihin aikaisintaan vuoden 2015 alussa. Siihen on tovi.

Luin vau.fi sivuilta artikkelin Haalarimaniasta. Olen ollut kyllä hyvin tietoinen että lasten ulkovaatteet tai toisin sanoen haalarit on Suomessa ehdoton edellytys vaihtelevien säiden suhteen. Olenhan itsekin 70-luvun avainlapsi, joka käytti haalareita ainakin esikouluun asti. Silloin tosin haalarivalikoima ei ollut niin mittava kuin nykyään ja äitini kätevänä tekikin osan itse, saadakseen vähän yksilöllisempää lastensa päälle.

Lontoossa ei juuri myydä haalareita kaupoissa, jos myytäisiin niitä varmasti tarvittaisiin. Täällä lapset käyttävät takkeja, housuja ja hameita, harvoin pipoakaan. Hanskoja näkee joskus. Tosin jos on kylmä, taapero on vaunuissa, käärittynä lämpöpussiin, mutta pää saattaa olla paljaana. Ehkä lapsi on juuri repinyt sen pois. Ehkä.

Joskus ammoin Ranskassa käydessäni ihastelin tyylikkäitä syksyisiä lapsia, jotka tepastelivat nahkakengissään, takeissaan ja hameissaan kaupungilla, käsi kädessä, saparot heiluen. Nyt oma tyttäreni pukeutuu näin, koska haalareita ja villa-asuja ei vain yksinkertaisesti tarvita. Ei noin vain Suomessa, missä ollaan haalareissa, jo käytännön tai viimeistään tarhatädin käskystä. Uskollisena tähtikuviofanina, meillä se voisi olla ticket to heaven. Puolisoni "ticket to heaven" on lähteä takaisin Suomeen.

Äitiyspakkauksesta saatu haalari on meillä Suomessa.
Tyttäreni mielipide on selvä: "Haalarit on perseestä!"

Takaisin arjessa ja Lontoossa

Takaisin Lontoossa. Vaikka myrsky on riepotellut saarivaltiota ankarimmin kahteenkymmeneen vuoteen, ei tästä näy täällä kotikulmilla lähes merkkiäkään, sää on välillä jopa keväinen ja aurinkoinen, päivänkin pituus yli kahdeksan tuntia.

Vietetty loma Thaimaassa on leppoisana ja levättynä muistona mielessä ja ihon pinta vielä päivettynyt. Piipahdimme Suomessa ennen tuloamme Lontooseen ja ehdimme vastaanottaa vuoden 2014 ystävien kanssa ja vierailimme tuttaviemme ihanassa ja vastikään remontoidussa Espoolaiskodissa.

Uuden Vuoden lupauksia tuli tehtyä, ihan pieniä vain mutta merkittäviä. Lupaamme ainakin tehdä tästä joululahjaksi toisillemme hankkimastamme Vitamix-vekottimesta useita ihania juomia ja muita herkkuja.