Arkihaasteita

Facebookissa on viime aikoina kiertänyt kerrankin mukava niin sanottu kiertokirje: haastettu jakaa viidenpäivän ajan kuvia arjestaan jota on täydentänyt pääasiassa positiivissävytteinen arjenkerronta. Samalla haastettu haastaa viidelle ystävälleen haasteen eteenpäin. Pääasiassa ihmisten arkiaskareet kerronnaltaan ovat olleet persoonallisia arjenkuvauksia, osan ystävistäni tunnistaa ihanan sarkastinen arjenkuvaus, kuten eräs talvea inhoava ystävä puistattelee säätä ja muunmuassa pesukoneen tyhjentämistä frakki päällä.

Siinä missä ennen olisin arkihaasteena suivaantunut Ullanlinnan löysäparkkeeraajista, nykyään ottaa enemmän päähän kodinkoneiden epäkäytännöllisyys, pienen väliaikaisasunnon tavarakaaos, kaapit joita ei saa pikku piialla kiinni, jotta 16 kuukautinen ei pääsisi jälleen kerran siirtelemään kuppeja lattialle, tai olohuoneeseen. Puhumattakaan avohyllyista tai esillä olevista pesukoneista, joiden nappuloita pitää painaa joka päivä uudestaan. 

Lähes kaikesta esikoisen toiminnasta voi löytää jonkun haasteen. On ihanaa että on omatoiminen ja välillä jopa apu, niin nokkamukin käyttö ja sen vedellä läträäminen lattialle on eräs haaste, johon joka kerta tekee mieli sanoa, että Afrikan lapsilla ei ole edes puhdasta vettä ja siksi ne tulee kipeiksi. Ehkä jätän kuitenkin tämän pedagogisessa mielessä tarkoitetun uhkailun hiljaiseksi ajatukseksi ja tyydyn jälleen kerran persoonattomaan kieltoon ja tuimaan ilmeeseen. 

Loman loppu häämöttää

Synnytyslomani Suomessa vetelee viimeisiä päiviä. Ikävä ei jää ailahtelevaa säätä samalla kun katsoo  Lontoon lähes vakiona olevaa yli 15 asteen päiväennusteita.

Perheemme kasvoi neljään, komeat mitat täyttävällä pojalla juuri pääsiäisenä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet uuden arkirytmin löytämistä, jota tahdittaa vauvan tarpeet ja kohta 16 kuukautta täyttävän pikku neidin uteliaisuus. Uuden tulokkaan vastaanotto hänen osaltaan oli mitä positiivisin: haleja ja pusuja poskelle ja sama ilo on onneksemme jatkunut edelleen.

Tällä hetkellä molemmat lapset nukkuvat päiväunia: äidin oma ja nautinnollinen hetki on jatkunut jo neljättä tuntia putkeen, joten päätin aktivoitua ja täydentää blogiani pienen huonon omatunnon siivittämänä, koska edellisestä päivityksestä on aikaa.

Tyttäreni tulee varmasti kaipaamaan hiekkalaatikkoa jollaisiin en ole kulmillamme Lontoossa törmännyt. Minä tulen kaipaamaan ystäviä ja lapsiemme isovanhempia, tätejä, setiä ja enoa. Kesällä sitten vietämme taas kuukauden lomia Suomessa, joten eiköhän me pärjätä Lontoossa siihen asti.

Ei ihan Notting Hill

Pihlajamäki. Ja ne kuulut, esteettisesti kiistellyt valkoiset torni- ja lamellitalot. Rytmikkäinä, karulla ja lähes luonnontilassa olevalla kalliolla. Avaraa, tilavaa, riisuttuina. Kokonaisuus toimii: kiitos ympäröivän luonnon ja valtavien pihojen, joiden lomassa kohoavat tornit ja pitkät lamellitalot, joiden ilmettä keventää nauhaikkunoiden jana.

Notting Hillissä rakennusarkkitehtuuri edustaa pääasiassa viktoriaanista aikaa. Noin sata vuotta vanhempaa kuin Pihlajamäen rakennuskanta, joka edustaa funktionaalista ja ensimmäisiä aluerakentamiskohteita ja elementistä valmistuneita taloja 1960-luvun taitteen Suomessa.  

Anivarhaisena aurinkoisena kirpeänä kevätaamuna tunnelma on seesteinen. Ei ihmisiä vain luonto ja heräävät talot.