Ruuhkavuodet

Minulle oli pitkään mysteeri mitä ruuhkavuosilla oikein tarkoitetaan. Koska asia ei ollut itselle ajankohtainen en juuri sille antanut mitään ajatuspainoa. Luin siitä vain sattumalta, enkä ajatellut sen enempää, jos esimerkiski eksyin talouspainotteisilta keskustelupalstoilta perhekeskusteluihin.

Aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten jäin kuukauden lomalle ja siitä sitten viralliselle äityislomalleni. Loman aikana tein Yliopistolla taidehistorian opintoja ja siinä sivussa luin vastapainoksi vauvasivuja ja appiukolta saamia Jari Sinkkosen kasvatusraamattuja. Toisen "raamatun" lukeminen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - vahemmuus Pariisin malliin" oli bricken på I ja kerma Sinkkosen leipoman kasvatuskakun päälle.

Tulin uudelleen raskaaksi kun tyttäremme oli kuusi kuukautta. Ei siis vielä hetkeen takaisin tältä äityislomalta työelämään maistelemaan miltä se niin sanotut ruuhkavuodet maistuvat. Tehokasta, tyypillistä sinulle. Liukuhihna hommaa, sanoi pomoni humoristisesti kun ilmoitin olevani uudelleen raskaana. (huom. minulla on oikeasti aivan mahtava pomo!)

Jos ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä että seilataan uran, perheen ja ylipäänsä arjen tarjoamassa ristiaallokossa, niin ilman sitä omaa uraa äitiyslomista johtuen, olemme kehitelleet meille ihan omalaiset ruuhkavuodet: puolisoni työ Lontoossa tarjoaa meille paljon matkustelua Suomen ja Englannin välillä. Koti Lontoossa ja majapaikka Helsingissä. Tavaroita siellä sun täällä. Ja yksin matkustaminen lentäen kahden alle kaksivuotiaan kanssa vaatii aina kaksi aikuisen syliä.

Pitkään on ollut ajatuksissa että palaamme Lontoosta Suomeen joko vuoden tai kahden kuluttua, mutta yhtäkkiä se hetki onkin täällä. Todella pian. Ja jotta elämä ei olisi pelkkää sitä normaalia arjen pyörittämistä kotiäitinä niin kaiken kukkuraksi olemme ostamassa taloa johon tehdään täyssaneeraus ja vähän rakentamista. Meidän ruhkavuodet.

Äiti ja sen bébé

Turhautunut Mini-M

Perheen kuopus on osoittautunut temperamentiltaan suhteellisen leppoisaksi. Nukkuu hyvin pitkät päiväunet ja läpi yönkin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Maito maistuu ja isosisko jopa saa puheenpaltatuksella hymyn huulille.

Leppoisaan temperamenttiin on kuitenkin ilmestynyt särö ja turhautuneisuuden merkki. Säännöllinen kääntyminen selältä vatsalle on ollut taitona jo viikkojen päivät, mutta viime viikkoja sitä on tahdittanut nurina, koska mieli tahtoisi eteenpäin mutta motoriikka ei anna periksi; "ottaa päähän tällainen, mutta kohta mä ryömin!". Ja ikäähän minulla oli huikeat 3,5 kuukautta. 

Missä olette olleet?

Takaisin Notting Hillissä. Aiemmin kuukaudeksi suunniteltu lomailu Suomessa venähti lähes kahdeksi kuukaudeksi. Ei mitään draamaattisempaa: helteinen Suomi helli niin, että päätimme jäädä syystä ja toisesta pidemmäksi aikaa. Elo oli helppoa, pari vaatekertaa itselle, lapsille ja ulos omalle pihalle. Parin aloitetun projektin työstöä sekä ystävien seurassa nautiskelua.

Palasimme eilen, ja juuri kuin tilauksesta alkoi Suomen helteinen sää palautua normaaliin tilaan.

Vaikka Suomessa oli mukavaa, oli kotoisaa tulla takaisin Lontooseen. Sateen jälkeinen kolea kosteus ja asunnon viileys miellyttivät jopa ensi kertaa.

Aamulla tutut kuviot: perustohinaa, kahville, puistoon. Paikallinen kantapaikkamme iloinen nainen kyseli että missä olemme olleet? Hauskaa.

Puistossa saimme myös uusia ystäviä: tyttö S ja veljensä C:n. Ja puistosta lähtiessämme tyttäreni sanoi heille byebye vilkutusten kera. Ensimmäiset kunnolliset englanninkieliset sanat. Ei tainnut häntä haitata useiden viikkojen mittainen poissaolo.

Kohti syksyä