Vaikka helteiset säät helpottavat pukeutumista, on ulos lähteminen monen askeleen summa. Etsin siirrettyjä tavaroita, pakkaan mukaan perustarvikkeita, vaipat, vedet, maidot, rätit. Etsin erillään makaavia parittomia kenkiä, taaperon ja omiani. Kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että kaikki olisi valmista, on yhdellä jo nälkä ja omaa kahvihammasta kolottaa liian paljon. Tauon paikka, jota taapero ei tule kestämään koska osoittaa jo ovelle ja retuuttaa kenkiään eteeni.
Tyhjä varjoinen puisto. Ehdotan, että menisin istumaan auringossa sijaitsevalle penkille, siksi aikaa kun taapero haluaa laittaa kaikki puiston keinut vauhtiin istumatta niihin itse. Ei kuulemma käy. Hän tahtookin keinuun. Laahustan keinulle ja nostan hänet siihen. Yleensä hän jaksaa keinua usean minuutin, mutta tänään on erilainen päivä koska tahtoo heti pois. Toiseen keinuun, ei sittenkään vaan liukumäkeen. Eikun pois puistosta. Ehdotan että lähdemme uimaan. Vakava nyökkäys ja mars matkaan.
Kuopus tuhisee vatsa täynnä vaunuissa ja saavumme heikkarannalle. Evästauon paikka ja suojakertoimien lisäys. Esikoinen ihmettelee rannalla telmiviä lapsia ja tahtoo mukaan kahlaamaan. Kuopus herää vaikka normaalisti aamupäivän unet saattavat kestää neljäkin tuntia. Saan maaniteltua tilanteen ja jatkamme kahlaamista ja leppoisaa rantaistuskelua.
Kuopus herää uudelleen ja ehdotan toiselle kotiinlähtemistä. Esikoinen kiipeää auliisti vaunuun ja nukahtaa samantien mutta pikkuinen jatkaa ulinaa. Kotipihalle päästyämme kaikki nukkuvat, paitsi minä jonka huoletonta kesänutturaa kiristää.
Päätän käyttää oman aikani (lapset nukkuvat) nutturan avaamiseen, hiusten selvittämiseen ja pesuun. Myöhemmin tuttuni kysyy olenko käynyt kampaajalla ja kenties ottanut laineita ja raitoja. Huvittuneena vastaan, että se on pesty ja on auki. Niin ja ne kiharat ovat näiden syytä (osoitan lapsiani). Raskaudet muutti ne kirarimmiksi. Molemmat hymyilevät takaisin ja iltaa kohden aamuinen kireyteni on vain laimea muisto vain.
