A laird, a lord, A richman, a thief, A tailor, a drummer, A stealer o' beef.

Brittiläisen perinteen mukaan ihmiset jaettiin ennen yläluokkaan, keskiluokkaan, työväenluokkaan. Tähän asetelmaan minun olisi helppo asettaa perheeni: selvästi keskiluokka. Olemme akateemisia ja palkka-ansiomme on suhteellisen hyvällä tasolla. Vanhan järjestelmän mukaan yhteiskunnallisen asema määräytyi ammatin, koulutuksen ja varallisuuden perusteella.

Nykypäivänä tilanne on kompleksisempi. Ihmisten elämästä ja elintavoista on tullut moniulotteisempia. BBC:ssa julkaistun tutkimuksen mukaan uudenlaisessa luokkajakomääritelmässä tulisi ottaa huomioon kulttuuriset, taloudelliset ja yhteiskunnalliset tekijät, missä taloudellista asemaa mitataan asunnon arvolla, säästöillä, ansiotuloilla ja yhteiskunnallista pääomaa kysymällä tuntemiensa ihmisten määrää ja asemaa.

Tein siis testin. Halusin tietää mihin taloutemme tämän perusteella kuuluu. Tulos on tyrmäävä! Mekö muka brittileliittiä! Mielessäni eliitti omistaa linnan, tai ainakin kartanon. Aatelinen asema vähintään. Testin mukaan tuntemamme ihmistyypit, kulttuuriset harrastustukset ja taloudellinen asema korreloivat käyneemme yksityisiä ja tunnettuja kouluja, vaikka tätä ei edes kysytty.

Missä siis oikeasti on se yläluokka, joka Downton Abbeyn Lady Granthamin tavoin ihmettelee "What is the Weekend"? Tunnistaako sen puheesta, vaatteesta, pinnallisesta varallisuudesta tai kuten joku sanoi, että kysymällä henkilöltä mistä päin tulee, voi vastaukseksi saada epämääräisen, tyyliin: "vähän-sieltä-sun-täältä" johtuen siitä, että kun on ollut Lontoon koteja ja "kesämökkejä" siellä sun täällä, kenties kytköksia entisiin siirtomaihin ja käynyt sisäoppilaitoksissa, niin vähemmästäkin tulee universaaliasema ja juureton tunne. Tietoisesti.

Tyttäremme on seitsemän kuukautta. Jos liikkuisin enemmän englantilaisten rouvien kanssa minulta olisi jo todennäköisesti kysytty mihin kouluun hän menee, tai jos meillä olisi enemmän lapsia olisi kysytty kuinka on heihin varaa. Ja jos sanoisin pokkana, että pyrimme laittamaan hänet samaan kouluun kuin juuri syntynyt George, uskoisin että rouvilta tulisi tyytyväisiä nyökkäyksiä ilman sen kummempia.

Ajatus siitä, että tässä vaiheessa pitäisi tietää, mihin kouluun lapsen voi laittaa tai johon ylipäänsä on varaa, jotta tulevaisuus menestymisen kannalta olisi optimaalisin, tuntuu niin vieraalta.  Ja kun samaan aikaan Suomessa painitaan voiko lapsi käydä toisen kunnan ilmaisessa, verovaroin katetussa koulussa, johon olisi yhden kilometrin matka kotoa, kun vastaavasti oman kunnan koulu olisi kahden km:n päässä, tuntuu tässä kokonaisasetelmassa aika triviaalilta.

- S