One grande latte take-away, please!

Suomessa on viime aikoina jonotettu, tai ainakin pääasiassa nuoriso tai nuoret aikuiset ovat. Toiset lukemani mukaan johonkin Hobbit-elokuvaan, ja toiset siihen Akateemisen kulmaan avattuun Starbucks-kahvilaan. Mikä saa heidät jonottamaan - kahviako vain? Superfanituksen ja jonottamisen johonkin ainutlaatuiseen ensi-iltaan ymmärrän jotenkuten. Mutta kahvin perässä? Onko se näin alusssa vain uutuuden viehätystä, jonkin ennenkokemattoman caramel macchiaton makuelämyksen saamista tai ulkomaankaipuu.

Starbucks kahvilassa sinutellaan. Kysyvät ihan nimeäsi tilauksen yhteydessä. Ymmärrän tilanteen New Yorkin aamuruuhkassa, että jokainen saa efektiivisesti omansa, mutta se että nimeä kysytään Helsingin lentokentän non-Schengen puolella, jossa olen ainoa jonossa oleva asiakas. Kauheata utelua, ja siksi yksi hyvä syy keksiä jokin leikkinimi. 

Nimileikki on kuin ala-asteelta, kun kielitunnilla valittiin paikallinen nimi: saksankielessä olin Silke, englannintunnilla Jennifer, joka vaihtui myöhemmin Mandyksi. Oma Starbucks nimeni ei ole kuitenkaan mikään edellämainituista ala-astemieltymyksistä. Olen käyttänyt ihan omaa nimeäni, se kun toimii uteluista huolimatta enemmän kuin hyvin ihan jokaisella maailman kielellä.  

Esiintyessäni Starbucksissa omalla nimellä, myötäilee oma Starbucks tilaukseni samaa mielikuvituksettomuutta: latte, yleensä grande, mutta olen hairahtunut myös tall kokoiseen. Aiemmin olin venti-kokoisen vakiotilaaja. Mieheni kuittailun jälkeen siirryin grandeen. Tosin puolustaen että työkollegani Liza tilaa aina ventin, eikä vain yhtä vaan kaksi kerralla. Minä puolestani kuittailin puolisolleni aiemmin siitä, että mitä järkeä on tilata latte rasvattomalla maidolla. Siirtyi noin vuoden rasvattoman jälkeen täysimaitoon, todeten hissukseen että pitää nälkää paremmin ja - niin, maistuu paremmalta. Ei mitään differeointia enää hänelläkään, ja yhtä mielikuvituksemattomasti hänkin esiintyy Starbucksissa omalla nimellään. 

Starbucks-nimen keksimiseen on monta keinoa. Tyypillisin kohtaamani tapa on keksiä nimi, joka liippaa läheltä etunimeä tai toistanimeä. Jos muistan oikein niin oma äitini on käyttänyt nimeä May kun taas anoppini yrittää tehokkaasti tavata edelleen omaa nimeään. Tätä viimeksi mainittua tapaa kutsuisin: tavaan-kuuntele-sisäistä-outo-vieras-nimi eli lyhyesti sinnikkääksi yrittämiseksi. Eikä ole tainnut kertaakaan mennä nimi oikein. 

Eräs almost-related henkilön nimi taipui muotoon Deru: hyvin suomalainen nimi tavattu etnisiin korviin. No mikäs siinä, kun ottaa huomioon että oikeasti viisikirjaimisesta nimestä jopa kaksi peräkkäistä kirjainta meni oikein. Tätä nimivalintaa kutsuisin Starbucks-sattumaksi. Kuitenkin uskon, että henkilö valitsee seuraavalla kerralla jonkin toisenlaisen nimen. 

Jenkkityyliin keep it simple (and short) toimii nimivalinnan kanssa paremmin, kuten ovat oivaltaneet ne kaksi Ben-nimistä ystävääni. Nimen nasevuus korostuu, ennenkuin tilaat lempijuomasi, joka saattaa olla decaf-white-chocolate-caramel-mocha, kuten he Starbucksissa mainostavat rekisteröidyn tavamerkkisloganin kera howewer-you-want-it!