Jotain uutta

Notting Hill tulee aina elämään minussa ainakin muistoina. Ehkä jonain päivänä vierailen varttuneiden lasteni kanssa vanhoilla kotikulmilla.

Koska Suomessa meillä on iso rakennusprojekti kaikkine sävyineen edessä ja menossa, olen ryhtynyt kirjoittamaan uutta blogia, joka on sisällölttään keskittynyt sisustamiseen ja DIY-puuhasteluihin. Uuden blogini löydät täältä: Villa Brun- tervetuloa mukaan.

Kurissa oleva lattemamma

Kun perheen nuorimmainen sai eilen uuden ja lopullisen "henkilötunnuksen" on konkreettinen hetki tajuta, että olemme nyt Suomessa ja tänne Lontoosta palanneet. Kyse on siis viime heinäkuussa syntyneestä autostamme, jolle annettiin ensin vientikilvet.

Vanhempainvapaani on loppunut ja antoisa hoitovapaa on juuri alkanut. Esikoinen on päässyt yksityiseen puolipäivähoitoon ja minä vaan päivästä pitkään vetelen lattea perheen kuopuksen kanssa ihanissa kahviloissa ja tapaan ystäviäni. Kuin Lontoossa konsanaan.

En. Mutta totta toinen puoli. Esikoinen on päässyt puolipäivähoitoon, mutta sillä aikaa hoitelen kauppareissuja, järjestelen edelleen tavaroita paikasta A paikkaan B ja vierailen kotimme alakerran rakennustyömaalla tiedustelemassa päivän rakennusvaiheuutiset. Päiväkahvittelu jää kyllä haaveeksi ajankäytölliseksi, ja myös osaksi siitä syystä, että lähiostarin picnic ei siihen juuri houkuttele.

Vaikka yhteiskunnallisesta näkökulmasta olenkin nyt tuomittu lattemammaksi, kun kehtaan viedä toisen lapsen hoitoon niin saatan myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta saada edes säälipisteitä siitä, että en kuitenkaan pidä lastani kokopäivää hoidossa vaan vain sen viisi tuntia. Mutta miinuspisteitä tulee ehkä siitä, että kyse on yksityisestä hoidosta ja subventiosta huolimatta tulee kuitenkin kunnan kannalta yhtä "kalliiksi" kuin kunnan tarjoama kokopäivähoito.

Hain esikoiselleni tätä vuoden alusta alkavaa hoitomahdollisuutta jo hyvissä ajoin viime vuonna. Koska meillä on olemassa vielä tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus ja vielä kuntamme lupaama hoitotakuu. Mitä vielä! Vahva uskomukseni on, että hoito-oikeutta ei haluta rajata siksi, että lattemammat saataisiin kuriin vaan se, että kunnan resurssit eivät riitä takaamaan kaikille hoitopaikkaa, jotta nämä lattemammat, minä mukaanlukien, emme voisi käyttää tätä mahdollisuutta. Emme siis saaneet kunnallista hoitopaikkaa, takuusta huolimatta, vaikka kyse on kuitenkin Suomen suurimmasta kaupungista ja siten varmaan eniten lattepaikkoja tarjoavasta kunnasta. 

Lontoosta palannut lattemamma on täällä taas, ja siemaisee viimeisen jäähtyneen kulauksen puolisonsa keittämästä pannullisesta.

Ruuhkavuodet

Minulle oli pitkään mysteeri mitä ruuhkavuosilla oikein tarkoitetaan. Koska asia ei ollut itselle ajankohtainen en juuri sille antanut mitään ajatuspainoa. Luin siitä vain sattumalta, enkä ajatellut sen enempää, jos esimerkiski eksyin talouspainotteisilta keskustelupalstoilta perhekeskusteluihin.

Aika tasan tarkkaan kaksi vuotta sitten jäin kuukauden lomalle ja siitä sitten viralliselle äityislomalleni. Loman aikana tein Yliopistolla taidehistorian opintoja ja siinä sivussa luin vastapainoksi vauvasivuja ja appiukolta saamia Jari Sinkkosen kasvatusraamattuja. Toisen "raamatun" lukeminen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé - vahemmuus Pariisin malliin" oli bricken på I ja kerma Sinkkosen leipoman kasvatuskakun päälle.

Tulin uudelleen raskaaksi kun tyttäremme oli kuusi kuukautta. Ei siis vielä hetkeen takaisin tältä äityislomalta työelämään maistelemaan miltä se niin sanotut ruuhkavuodet maistuvat. Tehokasta, tyypillistä sinulle. Liukuhihna hommaa, sanoi pomoni humoristisesti kun ilmoitin olevani uudelleen raskaana. (huom. minulla on oikeasti aivan mahtava pomo!)

Jos ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä että seilataan uran, perheen ja ylipäänsä arjen tarjoamassa ristiaallokossa, niin ilman sitä omaa uraa äitiyslomista johtuen, olemme kehitelleet meille ihan omalaiset ruuhkavuodet: puolisoni työ Lontoossa tarjoaa meille paljon matkustelua Suomen ja Englannin välillä. Koti Lontoossa ja majapaikka Helsingissä. Tavaroita siellä sun täällä. Ja yksin matkustaminen lentäen kahden alle kaksivuotiaan kanssa vaatii aina kaksi aikuisen syliä.

Pitkään on ollut ajatuksissa että palaamme Lontoosta Suomeen joko vuoden tai kahden kuluttua, mutta yhtäkkiä se hetki onkin täällä. Todella pian. Ja jotta elämä ei olisi pelkkää sitä normaalia arjen pyörittämistä kotiäitinä niin kaiken kukkuraksi olemme ostamassa taloa johon tehdään täyssaneeraus ja vähän rakentamista. Meidän ruhkavuodet.

Äiti ja sen bébé

Turhautunut Mini-M

Perheen kuopus on osoittautunut temperamentiltaan suhteellisen leppoisaksi. Nukkuu hyvin pitkät päiväunet ja läpi yönkin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Maito maistuu ja isosisko jopa saa puheenpaltatuksella hymyn huulille.

Leppoisaan temperamenttiin on kuitenkin ilmestynyt särö ja turhautuneisuuden merkki. Säännöllinen kääntyminen selältä vatsalle on ollut taitona jo viikkojen päivät, mutta viime viikkoja sitä on tahdittanut nurina, koska mieli tahtoisi eteenpäin mutta motoriikka ei anna periksi; "ottaa päähän tällainen, mutta kohta mä ryömin!". Ja ikäähän minulla oli huikeat 3,5 kuukautta. 

Missä olette olleet?

Takaisin Notting Hillissä. Aiemmin kuukaudeksi suunniteltu lomailu Suomessa venähti lähes kahdeksi kuukaudeksi. Ei mitään draamaattisempaa: helteinen Suomi helli niin, että päätimme jäädä syystä ja toisesta pidemmäksi aikaa. Elo oli helppoa, pari vaatekertaa itselle, lapsille ja ulos omalle pihalle. Parin aloitetun projektin työstöä sekä ystävien seurassa nautiskelua.

Palasimme eilen, ja juuri kuin tilauksesta alkoi Suomen helteinen sää palautua normaaliin tilaan.

Vaikka Suomessa oli mukavaa, oli kotoisaa tulla takaisin Lontooseen. Sateen jälkeinen kolea kosteus ja asunnon viileys miellyttivät jopa ensi kertaa.

Aamulla tutut kuviot: perustohinaa, kahville, puistoon. Paikallinen kantapaikkamme iloinen nainen kyseli että missä olemme olleet? Hauskaa.

Puistossa saimme myös uusia ystäviä: tyttö S ja veljensä C:n. Ja puistosta lähtiessämme tyttäreni sanoi heille byebye vilkutusten kera. Ensimmäiset kunnolliset englanninkieliset sanat. Ei tainnut häntä haitata useiden viikkojen mittainen poissaolo.

Kohti syksyä

Tänään on tukistanut

Perusarkiaamumme sujuvat yleensä leppoisasti totutun kaavan mukaan: esikoinen herää ja herättää minut. Isosiskon hali (rusentaminen) pikkuveljelle, mitä tahdittaa hentoinen hellittely uiii, dakaa-lause. Nyt on sitten hänkin hereillä. Tomera osoittaminen jääkappia kohti (=ruokaa). Sitten ollaan vaativia ja puistetaan päätä lähes jokaiselle vaihtoehdolle.

Vaikka helteiset säät helpottavat pukeutumista, on ulos lähteminen monen askeleen summa. Etsin siirrettyjä tavaroita, pakkaan mukaan perustarvikkeita, vaipat, vedet, maidot, rätit. Etsin erillään makaavia parittomia kenkiä, taaperon ja omiani. Kun ollaan päästy siihen pisteeseen, että kaikki olisi valmista, on yhdellä jo nälkä ja omaa kahvihammasta kolottaa liian paljon. Tauon paikka, jota taapero ei tule kestämään koska osoittaa jo ovelle ja retuuttaa kenkiään eteeni.

Tyhjä varjoinen puisto. Ehdotan, että menisin istumaan auringossa sijaitsevalle penkille, siksi aikaa kun taapero haluaa laittaa kaikki puiston keinut vauhtiin istumatta niihin itse. Ei kuulemma käy. Hän tahtookin keinuun. Laahustan keinulle ja nostan hänet siihen. Yleensä hän jaksaa keinua usean minuutin, mutta tänään on erilainen päivä koska tahtoo heti pois. Toiseen keinuun, ei sittenkään vaan liukumäkeen. Eikun pois puistosta. Ehdotan että lähdemme uimaan. Vakava nyökkäys ja mars matkaan.

Kuopus tuhisee vatsa täynnä vaunuissa ja saavumme heikkarannalle. Evästauon paikka ja suojakertoimien lisäys. Esikoinen ihmettelee rannalla telmiviä lapsia ja tahtoo mukaan kahlaamaan. Kuopus herää vaikka normaalisti aamupäivän unet saattavat kestää neljäkin tuntia. Saan maaniteltua tilanteen ja jatkamme kahlaamista ja leppoisaa rantaistuskelua.

Kuopus herää uudelleen ja ehdotan toiselle kotiinlähtemistä. Esikoinen kiipeää auliisti vaunuun ja nukahtaa samantien mutta pikkuinen jatkaa ulinaa. Kotipihalle päästyämme kaikki nukkuvat, paitsi minä jonka huoletonta kesänutturaa kiristää.

Päätän käyttää oman aikani (lapset nukkuvat) nutturan avaamiseen, hiusten selvittämiseen ja pesuun. Myöhemmin tuttuni kysyy olenko käynyt kampaajalla ja kenties ottanut laineita ja raitoja. Huvittuneena vastaan, että se on pesty ja on auki. Niin ja ne kiharat ovat näiden syytä (osoitan lapsiani). Raskaudet muutti ne kirarimmiksi. Molemmat hymyilevät takaisin ja iltaa kohden aamuinen kireyteni on vain laimea muisto vain.

 

Arjen rutiiniketju katkeaa

Mutteripannulla keittäminen on sangen yksinkertaista: lisää vesi pannun alaosan säiliöön venttiiliin asti. Lisää kahville tarkoitettu siivilämäinen säiliö täyteen kahvia. Kierrä yläosa alaosaan kiinni ja liedelle. Pannu myös ilmoittaa syöksyvän porinaäänen ja pienoisen pihinän avulla koska keitos valmis.

Kun tuota tuttua äänimerkkiä ei kuulu, tarkistat onko liesi päällä ja toteat tehneesi virheen kun huomaat piskuisen Bialettisi ottimen sulaneen osin, tippuessaan ylikuumentumisen rasitteesta levylle ja muistat samalla unohtaneesi tästä yksinkertaisesta ketjusta sen veden; palanut kahvi leijailee tujuna ilmassa. 

Ja kun alat tekemään toimenpiteitä estääksesi alkavan tulipalon on tilanne kärjistynyt kaikkien kolmen asunnossa olevan verensokerin laskuun, omaan immateriaaliseen hätään ja lasten konkreettiseen hätään housuissa. 

Plan B: vaatteet päälle, kaupungille ja kahvilaan ja uuden keittimen ostoon. Tehdään niitä kotitöitä, sängyn petaus, lelujen ja tavaroiden paikalleenlaitto sitten myöhemmin. Ilmakin suosii ulkoilua, vaikka taivas ennustaa - kuinkas muuten kuin sitä vettä!

Vintage in Notting Hill

Aurinkoisina lauantaina Portobello Road on täynnä turisteja. Aurinkoisina arkiaamuina Portobello on lähiasukkaiden suoni, kohtaamispaikka ainakin niille jotka tekevät vuorotyötä, kotityötä, etätyötä - you name it.

Portobellon Notting Hillin päässä on useita pieniä liikkeitä, minulle tutumpia. Turistikrääsää on yllättävän vähän, joten sekaan mahtuu mitä runsaimman tarjonnan antavia erikoisliikkeitä tarjoten juustoja, viinejä, pop-up -liikkeita, antiikkia, wanna be -antiikkia ja tietysti vintagea.

Lauantaisin sillan pohjoispuolelle pitkälti jatkuva Portobello Road tarjoaa kirpputorin, missä myyjät, ihan yksityisistä antiikkimyyjiin tarjoavat mitä viehättävämpiä astioita ja vaatteita. Turistit harvoin kävelevät tänne asti ja sanotaan, että kirppis on enemmän paikallisten juttu.

Sillan alla vakiosti toimii vintagemyymälä, jonka vaatteet ja turkikset ovat mielestäni ylihinnoiteltuja. Kohtuuhintaisempaa löydät lauantaisin suoraan Portobellon kirppisrekeiltä sekä vintageliikkeista itse kadulla.

TOP 5 Vintage-liike suosikit lähialueella:

1. Mary's giving and living, Westbourne Grove, W11.

2. Oxfam, Westbourne Grove W11

3. Fara baby. Vintage vaatteita myös lapsille. Ledbury Road, W11

4. Portobello, Lauantain turkismyyjät, sillan pohjoispuolella. Portobellolla erityisesti Goldsmith Vintage sekä sen vieressä sijaitseva HAUTE, joka on erikoistunut Chanelin, Diorin ja YSL second-hand -tuotteisiin. Missä? Portobello ja Lancaster Roadin kulma, W11.

5. Victory Vintage, Whiteleys kauppakeskus, Queensway, W2.

Tyttäreni päällä vanha asuni, 70-luvun alusta. 

Alice liikkeen antia Portobelloa Roadilta.
Wanna be -antiikkia ja vanhoja viehattäviä peltirasioita

Steven Tyler - turkista, sukkaa & sandaalit

Aerosmith keikkaili toukokuun lopulla Helsingissä. Sitä ennen yhtyeen keulahahmo Steven Tyler on keikkailut myös Helsingin keskustassa, koko kansan keskellä ja ottanut homman haltuun. Piskuinen mies on varmasti päässyt moneen kuvaan intragramissa, facebookissa: MÄ ja Steven, we rock! Ihanaa ja ehkä vähän kateellinen, vaikka en mikään tosifani olekaan. Kunnioitettava ura tällä rokkivaarilla. Yhtyeen yhdestä ehkä tunnetuimmasta kappaleesta Walk This Way on jo lähes 40 vuotta.

Mutta mutta millainen on tämän rokkivaarin out fit? Pitkää harmaantunutta rokkitukkaa, kyllä. Turkista ja isoa roikkuvaa kaulaliinaa, pyöreätä aurinkolasia. Yes. Mutta sandaalit ja sukat niissä. On kyllä ergonomista ja mukava tepastella. Ehkä vaivasenluu vaivaa. Nyt kuulkaa Suomi-miehet siellä etelän lomakohteissa. Pitäkää sukka-sandaalityylinne, jos kerran Stevenkin. Mutta muistakaa käyttää samalla myös pitkää turkista ja kietaiskaa siihen ehkä Louis Vuittonin huivi. Niin johan rokkaa.

Stevenin twitterkuva paljastaa
sandaaleista pilkottavat keltavalkoiset sukat.

Behind the Blue Door

Värikkäitä ovia, värikkäitä taloja. Jotkut talot ovat edelleen yhden perheen asuttamia useine kerroksineen, suuri osa on kuitenkin jaettu useammaksi asunnoksi.

Tarina kertoo, että aina kadut eivät olleet numeroituja, joten kolkuteltiin punaiseen, keltaiseen, mustaan oveen vain muutama väri mainitakseni. 

Olemme tottuneet, että kadun numerot kulkevat loogisessa järjestyksessä: toisella puolella parilliset, toisella parittomat, etelästä pohjoiseen jne.  Westminster Abbeyn lähellä asuu ystävämme kadulla, jonka asunnot on numeroitu siinä järjestyksessä kun ne on rakennettu. Vanhimmasta uusimpaan. Haastavaa jos etsii rakennusta ilman tätä tietoa. 

Meidän asuntomme ulko-ovi on raikas merihenkisen sininen. Ja jokaisen Notting Hillin värikkään oven takana on tarinoita, perheitä ja naapureita. 

Vuosi sitten kun muutimme tänne, muutti samoihin aikoihin yläkertaan vanhempi mies; esitteli olevansa elokuva-alalla ja nyt projekteja täällä. Välillä hän piipahtaa Atlantin tuolla puolen kotimaassaan mutta nyt taas maaliskuusta Lontoossa.

Eilen puolisoni kohtasi hänet töistä tullessaan ja naapuri jutteli niitä näitä pitäessään ovea kun mieheni talutti pyöräänsä sisälle. "...uusimman Bondin kuvaukset nyt työnalla...". 

Vuosi olemme olleet naapureina, ja uteliaisuuttani päätin tehdä kooveegeet: naapurimme on Oscar-voittaja. Mutta meille edelleen se hyväntuulinen leffatyyppi Atlantin takaa: behind the same blue door. 

Package has arrived for you

Saimme viestin entisen asuntomme naapuriltamme täällä Lontoossa: Package has arrived for you. Jotain minulle, jotain pikku pojallemme. Ruotsista ❤️: life is so baby blue now.

Super (size) me

Kun on ollut parin vuoden sisään aika tiiviisti raskaana, niin onhan se väistämätön totuus ettei vartalo ole enää samanlainen kuin se oli ensimmäisen raskauden alkutaipaleella toukokuussa 2012.

Luin image-lehden kirjoituksen kohti täydellistä ihmistä. Vähän hyydyin mietteisiin. Ongelma ei ole omalla kohdalla se, että tiivis raskaustahti olisi tuonut sen kummempia lisäkiloja vaikka neljäkymppisetkin kolkuttelevat ihan kulman takana ja siten paljon puhuttu vanhemmiten tapahtuva aineenvaihdunnan hidastuminen uhkaa.

Ei. Oma ongelma viittaa juuri artikkelissa puhuttuun protetiiniin ja lihaksiin. Ja viimeksi mainittujen kuihtumiseen. Viime aikoina on rehellinen ja maskuliininen hikoilua erittävä salitreeni jäänyt lähes olemattomaksi ja sen on korvannut vauvojen nostelu ja välillä heidän elopainonsa hyödyntäminen kuin salitreenissä konsanaan: askelkyykyissä, peruskyykyissä, kylkilihastreenissä. Esikoisen 11 kilon massa on jo ihan hyvä vastus topakkaan alas ylös liikkeeseen, josta hyötyy molemmat: tyttö kiljahtelee riemusta ja äidin reidet, kädet ja selkä saavat oivan tehon usealla toistolla.

Image-lehden kirjoituksen ydinsanoma on, että kuntoilu ja terveet elämäntavat ovat megatrendi ja verrattavissa kultteihin ja uskontoon. Super-ihmiset, työelämänmenestyjät, himotreenaajat perustelevat tekmistään stressinlieventäjänä. Tottahan se on, urheilen jotta saan hyvän olon, pysyn kunnossa, jaksan olla hyvä äiti, vaimo, juoksija, hiihtäjä, joogaaja, työntekijä. Super me. Ja kun nuorena on harjoitellut parhaimmillaan kymmenen kertaa viikossa, on aika vaikea muuttaa näitä elintapoja ihan nollatreenaamiseen. Kunnossa pysymiseen ei auta proteiinirahkat. Ja sitäpaitsi: englantilaiset rahkat eivät voita Suomen meijereiden tuotantoa. 

Omaa aikaa

Puolisoni kysyi minulta eilen kuinka paljon minulla oli omaa aikaa päivän aikana? Jäin pohtimaan itselleni tyypillisesti kysymyksen paljon syvällisempää merkitystä ja halusinkin tarkennusta. Siis tarkoitatko että olisin avannut suklaarasian, asettautunut viinilasi sivupöydällä ja alkanut lukemaan jotain ihanaa kirjaa, pelkäämättä että hetki kestää vain minuutin tai jopa useita tunteja.

Ei, vaan aikaa jolloin molemmat lapset mahdollisesti nukkuvaivat samaan aikaan. Totesin että sellainen hetki taisi olla puolisen tuntia, minkä täytin jollain järkevällä kotityöllä, en lukemalla kirjaa.
Tänään jos minulle heitettäisiin sama kysymys, voisin sanoa että kokonaisen minuutin minulla oli sitä omaa aikaa. Jos hyviä puolia tästä etsii on ajoitus aivan täydellinen: esikoinen herää kahden ja puolen tunnin päiväuniltaan kun taas pienokainen on juuri nukahtanut unilleen kylläisenä. Molemmat saavat tuona hereillä olo aikana täyden huomion. Ehkä.

Vaikka lapsilla on rytmit, saattavat ne olla arvaamattomat. Välillä omaa aikaa jää se minuutti, hyvänä päivänä se oli neljä tuntia. Nuorimmainen on kuitenkin päivä päivältä enemmän hereillä, virkeämpi ja seurusteluhaluisempi, kuinkas muuten. Esikoisen päivärytmi on paljon selkeämpi.

Ja sitten kun sitä omaa aikaa sattumalta tulee, menee ihan lukkoon. Mitä sitä tekisi, kun ei tiedä varmuudella kauan se oma aika kestää. Näitä elämän pieniä projekteja ja probleemia.

Kuuntelen mielummin koko päivän vaikka tämän laulun luritusta
kuin sitä että molemmat lapset itkevät samaan aikaan. Lehmän hermot. 

Arkihaasteita

Facebookissa on viime aikoina kiertänyt kerrankin mukava niin sanottu kiertokirje: haastettu jakaa viidenpäivän ajan kuvia arjestaan jota on täydentänyt pääasiassa positiivissävytteinen arjenkerronta. Samalla haastettu haastaa viidelle ystävälleen haasteen eteenpäin. Pääasiassa ihmisten arkiaskareet kerronnaltaan ovat olleet persoonallisia arjenkuvauksia, osan ystävistäni tunnistaa ihanan sarkastinen arjenkuvaus, kuten eräs talvea inhoava ystävä puistattelee säätä ja muunmuassa pesukoneen tyhjentämistä frakki päällä.

Siinä missä ennen olisin arkihaasteena suivaantunut Ullanlinnan löysäparkkeeraajista, nykyään ottaa enemmän päähän kodinkoneiden epäkäytännöllisyys, pienen väliaikaisasunnon tavarakaaos, kaapit joita ei saa pikku piialla kiinni, jotta 16 kuukautinen ei pääsisi jälleen kerran siirtelemään kuppeja lattialle, tai olohuoneeseen. Puhumattakaan avohyllyista tai esillä olevista pesukoneista, joiden nappuloita pitää painaa joka päivä uudestaan. 

Lähes kaikesta esikoisen toiminnasta voi löytää jonkun haasteen. On ihanaa että on omatoiminen ja välillä jopa apu, niin nokkamukin käyttö ja sen vedellä läträäminen lattialle on eräs haaste, johon joka kerta tekee mieli sanoa, että Afrikan lapsilla ei ole edes puhdasta vettä ja siksi ne tulee kipeiksi. Ehkä jätän kuitenkin tämän pedagogisessa mielessä tarkoitetun uhkailun hiljaiseksi ajatukseksi ja tyydyn jälleen kerran persoonattomaan kieltoon ja tuimaan ilmeeseen. 

Loman loppu häämöttää

Synnytyslomani Suomessa vetelee viimeisiä päiviä. Ikävä ei jää ailahtelevaa säätä samalla kun katsoo  Lontoon lähes vakiona olevaa yli 15 asteen päiväennusteita.

Perheemme kasvoi neljään, komeat mitat täyttävällä pojalla juuri pääsiäisenä. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet uuden arkirytmin löytämistä, jota tahdittaa vauvan tarpeet ja kohta 16 kuukautta täyttävän pikku neidin uteliaisuus. Uuden tulokkaan vastaanotto hänen osaltaan oli mitä positiivisin: haleja ja pusuja poskelle ja sama ilo on onneksemme jatkunut edelleen.

Tällä hetkellä molemmat lapset nukkuvat päiväunia: äidin oma ja nautinnollinen hetki on jatkunut jo neljättä tuntia putkeen, joten päätin aktivoitua ja täydentää blogiani pienen huonon omatunnon siivittämänä, koska edellisestä päivityksestä on aikaa.

Tyttäreni tulee varmasti kaipaamaan hiekkalaatikkoa jollaisiin en ole kulmillamme Lontoossa törmännyt. Minä tulen kaipaamaan ystäviä ja lapsiemme isovanhempia, tätejä, setiä ja enoa. Kesällä sitten vietämme taas kuukauden lomia Suomessa, joten eiköhän me pärjätä Lontoossa siihen asti.

Ei ihan Notting Hill

Pihlajamäki. Ja ne kuulut, esteettisesti kiistellyt valkoiset torni- ja lamellitalot. Rytmikkäinä, karulla ja lähes luonnontilassa olevalla kalliolla. Avaraa, tilavaa, riisuttuina. Kokonaisuus toimii: kiitos ympäröivän luonnon ja valtavien pihojen, joiden lomassa kohoavat tornit ja pitkät lamellitalot, joiden ilmettä keventää nauhaikkunoiden jana.

Notting Hillissä rakennusarkkitehtuuri edustaa pääasiassa viktoriaanista aikaa. Noin sata vuotta vanhempaa kuin Pihlajamäen rakennuskanta, joka edustaa funktionaalista ja ensimmäisiä aluerakentamiskohteita ja elementistä valmistuneita taloja 1960-luvun taitteen Suomessa.  

Anivarhaisena aurinkoisena kirpeänä kevätaamuna tunnelma on seesteinen. Ei ihmisiä vain luonto ja heräävät talot.  

Lapsilisä Englannissa

Täällä lapsilisää ei saa kaikki. Olemme siis onnellisessa asemassa täällä Suomessa: sitä myönnetään kaikille, tuloihin katsomatta, kaikille sama määrä.

Kun toinen vanhemmista tienaa vuodessa noin yli 50,000 euroa, ei lapsilisää Britanniassa saa ollenkaan. Palkkaraja on pieni jos suhteuttaa sen Lontoon elinkustannuksiin, missä suuren osan kustannuksista haukkaa asumis- ja lastenhoitokustannukset tarhoissa tai kouluissa. Täällä myös koulujen tasoeroissa on huimia eroja. Eri kouluilla on eri opetusmenetelmät. On kirkkojen, valtioiden ja yksityisten ylläpitämiä. Raha ratkaisee, vanhempia haastatellaan. Lapsien tulevaisuus voi olla siitä kiinni pääseekö hän hyvään kouluun. Tulevaisuus voidaan tuomita jo kolmivuotiaana, millainen hänesta tulee isona. Ja eikä riitä, että lapsi olisi lahjakas. Vanhempien paine on myös kova, jos ei ole oikeassa menestyksekkäässä työssä, tunne oikeita ihmisiä tai asu oikeassa paikassa suhteessa koulun statukseen.

Englannissa viikkotasolla lapsilisää ensimmäisestä lapsesta maksetaan noin 21 puntaa. Toisesta lapsesta maksetaan noin 14 puntaa jne. Toisin kuin Suomessa, missä maksutapa on nouseva: toisesta maksetaan enemmän kuin ensimmaisesta jne. Britanniassa kolmannesta saa saman määrän kuin toisestakin. Kaiken lisäksi lapsilisä on veronalaista tuloa.

Tällä viikolla kehysriihen puitteissa lapsilisä on ollut tapetilla. Eräässä haastattelussa nuori äiti sanoi, että uskoo tämän leikkauksen puitteissa miettivänsä toisen lapsen hankkimista. Sorry to say, mutta mitä!! Se että lapsilisää Suomessa leikataan on isossa taloudellisessa kuvassa yksi niistä periaatteista että maamme pysyy taloudellisesti kunnossa, ja että ne, joita nyt kasvatamme eivät joutuisi maksajiksi. Onko joillekin noin alle sadan euron menetys se kriteeri että lapsia ei voida lisää hankkia. On jotenkin hataraa ajatella että lapsenhankkimismotivaattorina olisi lapsilisien tienaaminen. Välillä tuntuu että Suomessa valitetaan aivan turhasta ja katsotaan asiaa suppeasti: "ansaituista eduista ei luovuta" -mentaliteetilla.

Hyvä esimerkki voisi olla huono taloyhtiön hallitus, joka vuosi toisensa jälkeen siirtää isoja remontteja eteenpäin ja eteenpäin ja sitten kun edessä on pakkoremontti ei kellään ole varaa maksaa putkia, kattoja, julkivisua, kaukolämpöliittymisiä. Ja kuinka sitten käykään. Kun remontit ovat pakosti edessä joudutaan asunto myymään. Tällaisesta arvotalosta ostin aikoinaan asunnon, ja niin osti moni muukin. Noin 60 % asunnoista myytiin kun silloiset asukkaat eivät halunneet olla maksajina.
Nyt taloyhtiö on kunnossa ja asuntojen arvo noussut. Alueen arvotasoon ja investoituihin kustannuksiin nähden sain asunnon halvalla.

Tunnustaudun siis ajatuksiltani riistoporvariksi, kuten Virpi Salmi HS:n kolumnissaan kirjoittaa: Suomi on hyvä demokraattinen maa, joka takaa lapsilisät kaikille, "ilmaiset koulut" yliopistoja myöden. Onko siis väärin myöntää, että meidän perhe pärjäisi jos Suomessa lapsilisille asetettaisiin tuloraja? Sahaten oksaa, jolla istun. Siihen Suomi ei ehkä ole vielä valmis. Vielä.

Katsottaisiin mielummin oikealle, tulevaisuuteen,
jotta säilyttäisimme kestävän kehityksen tulevaisuuden maksajille. 

Hetkeni ruokalappuna

Vatsani on iso, giant pumpkin. Tästä syystä se onnistuu keräämään mystisen hyvin lähes kaiken itseensä, tarkemmin valkoisiin paitoihini: appelsiinin mehuroiskeita, tomaattisia pisaroita. You name it. Olen siisti ja tarkka ihminen, en sotkija. Olenkin pohtinut ovatko aiemmin ruokaroiskeet menneet vain ohi, lattialle jonnekin, ollessani normaalimitoissani, koska vaatteet ovat pysyneet puhtaina ja tahrattomina. Todella huvittavaa, myönnetään.

Viimeiset viikot käsillä, vaikea ennustaa koska uusi tulokas on valmis tulemaan. Hetkenä minä hyvänsä. Laukku pakattu, lapsenhoito- ja hakijat valmiina. Puolisoni tulee mukaan jos ehtii saapumaan Lontoosta. Vähän jännittää, positiivisella tavalla. Tänäkin aamuna heräsin yhdeksän tuntien unien jälkeen tunteeseen, että ei sitten tänäkään yönä tullut lähtöä.

Löysin HS:n arkistosta humoristisesti kuvaavan tunteeni.
Helsingin Sanomat. Miikka Pirinen.
"Jättikurpitsan kasvattaja Armi Lindell odottaa jo kauhulla Äijän laittamista paloiksi". 

.

Vanhan tavaran uusi funktio

Saatan olla omassa sisustamistyylissäni hieman tylsä: lempivärini on valkoisen eri sävyt. Pidän siitä, että yleisilme on vaalea ja moderni kunnioittaen kuitenkin rakennuksen ikää ja tyyliä. Valkoinen sallii ympärilleen värikkäät esineet ja kausivaihtelun mukaan koristeellisemmatkin somisteet. Valkoisen sävyt mukautuvat mutta ovat samalla ankaria, muuttaen helposti yleisilmeen tylsäksi ja kliiniseksi.

Suomessa ja Helsingissä olessamme majailemme 40-luvulla rakennetussa puutalossa, jonka varastosta on löytynyt viehättäviä vanhoja esineitä, jotka rikkovat punertavalla sävyllään vaaleaa ilmettä.

Matkalaukku toimii sivupöytänä ja samalla säilytystilana mapeille.
Laukun päällä olevat tulppaanit ovat vanhassa maitotonkassa,
joka löytyi puolisoni isotädin jäämistöstä.

Vanhat sukset odottavat vielä seinälle ripustamista ja oikeata paikkaa. Ajatus on, että ne toimisivat kapeana hyllynä pienille esineille, kynttilöille ja kenties valokuvakehyksille: suksen pohjassa oleva ura on kuin valmis stopperi kehyksien paikallaan pysymistä ajatellen. 

Vanhat sivakat hyllynä.

Lämmin rintama väistyi

Sillä aikaa kuin Suomessaolomme vuoksi viikonloppuisäksi tunnustautunut puolisoni hehkuttaa varhaisena aamuna tuntuvaa Lontoon lämpöä, odotan kirjaston ovien aukeamista aurinkoisessa ja lempeässä pakkassäässä. Lontoon kevättä on hieman ikävä kun katsoo harmaata, lumen ja jään muodostamia laikkuja jalkakäytävän sepelin seassa.

Arjen harmauden estetiikkaa

Normaalista poiketen jouduimme heräämään tyttäremme kanssa suhteellisen aikaisin sillä heti aamutuimaan suuntasimme hänen ensimmäiseen hammastarkastukseen. Kaikki kunnossa, kahdeksan hammasta jo edessä ja juuri puhjenneet kaksi poskihammasta. Tarkastus suoritui pienen itkun kera. Nyt ollaan maitohampaiden osalta puolivälissä. 

Kirjaston lainaussaldoa: jotain äidille, jotain tyttärelle.