Haloo?

Kodissamme on jostain syystä hieman huono kenttä. Usein vastaan puhelimeen jo valmiiksi haloo, toistaen sanaa useaan otteeseen. 

Älypuhelin on jännä laite pikkuisen mielestä, avaimien heiluttelun ja tavaroiden vetämisen pois laatikoista ohella. Uteliaisuus ja vilkkaat sormet yhdistettynä, olen lähtökohtaisesti kieltänyt tyttäreni käsittelemästä puhelintani, koska pienet sormet ovat onnistuneet saamaan kuvakkeet värisemään liian usein. Puhelin on äidin oma lelu, sitä ei sovi näperrellä. Välillä huomio lipsuu koska lapsi ulottuu jo hyvin nappaamaan esineitä pöydän reunalta. 

Viime viikolla se tapahtui, pieni käsi poimii puhelimen korvalle ja sanoo vienolla äänellä "haloo?". 

Lasketaanko haloo-sana ensimmäiseksi merkittäväksi sanaksi? Jos minulta kysytään, niin kyllä!

Onneksi puhelinkielto ei ole lannistanut tyttäreni mielikuvitusta. Puhelimena toimii mikä vaan vähänkin muodoltaan kännykkää muistuttava esine. "Haloo"-sana ei ole jäänyt siihen yhteen kertaan. 

Enää eivät kauhat ja kapustat estä laatikoille pääsyä.
 Puulastat nostetaan pois, joskus jopa asetetaan takaisin
pienten kätösten toimesta.